Jaakko Herranen
Vuosi 2024 on ollut siinä mielessä varsin hyvä pelivuosi, että en ole isosti joutunut pettymään oikeastaan mihinkään – ainakaan yksikään ei heti nouse mieleen. Sen sijaan, erittäin positiivisesti on saanut yllättyä muutamaankin otteeseen, katson muun muassa teihin Final Fantasy VII Rebirth (arvostelu) ja Dragon Age: The Veilguard (arvostelu).
Risto Karinkanta
Uusinta Civilizationia odotellessa markkinoille on mahtunut erilaisia kilpailijoita. Näistä viimeisin oli Ara: History Untold, joka kehitti valtakunnanrakentelua melkoisen mikromanageraavaan suuntaan. Turhauttavaksi nysväämiseksi taantuva resurssioptimointi olisi voinut repiä enemmänkin irti koneistostaan.
Huispauksesta on tehty lukuisia pelejä, mutta harva on yhtä suurilla tuotantoarvoilla toteutettu kuin Harry Potter: Quidditch Champions. Kehittäjä joutui ottamaan vapauksia virallisista säännöistä, sillä alkuperäisen huispauksen oudot pistemekanismit olisivat varmasti syöneet pelaamisen iloa. Ulos tullut huiputushuispaus asettuu kategoriaan ihan kiva. Voihan siipirdium lentiusa!
Senja Littman
Olen hyvin pettynyt tämän vuoden pelitarjontaan. Pelimakuni on ehkä vähän valtavirrasta poikkeava, eikä tänä vuonna julkaistu yhtäkään nimikettä, joka olisi onnistunut hurmaamaan minut sillä oikealla tavalla. Pelasin kyllä muutamia ihan laadukkaita teoksia, mutta semmoinen superdooper ylitse muiden -peli jäi puuttumaan. Parempi onni ensi vuonna!
Petri Leskinen
Vuosi ei pitänyt sisällään kovinkaan muistettavia pelejä omaan makuun. Kuten Senjakin mainitsi, niin AAA-pelien takana tarjonta oli melko suppea ja tasapaksu. Annoin vain yhdelle teokselle täydet viisi tähteä, Astro Botille.
Niko Lähteenmäki
Pakko myöntää, ettei omalle kohdalleni ole osunut juurikaan pettymyksiä tänä vuonna. Suicide Squad: Kill the Justice League (arvostelu) oli juuri niin huono kuin odotinkin, joten sitä ei lasketa.
Ehkä lähimpänä pettymystä sanan varsinaisessa merkityksessä oli kuitenkin Ninja Theoryn Senua's Saga: Hellblade II (arvostelu), joka jätti minut auttamatta vähän kylmäksi tuotantoarvoistaan huolimatta. Se ei ole missään nimessä huono peli, mutta tarina ei mielestäni yllä ihan edeltäjänsä tasolle, eikä Ninja Theory toisaalta uskaltanut tuoda kokemukseen myöskään mitään pelillisesti uutta. Tunnustan, että tässä tapauksessa ongelma on omissa odotuksissani, mutta toivoin todella että sarjaa oltaisiin lähdetty kehittämään pelillisesti rohkeammin.
Soraäänistä huolimatta on kuitenkin pakko todeta, että tämän vuoden The Game Awardsien Best performer -palkinto meni täysin oikeaan osoitteeseen: Melina Jürgens nimittäin loistaa jälleen Senuan roolissa kuin kirkas joulutähti.
Joonatan Itkonen
Pettymys tarkoittaa sitä, että tuotteelta olisi odottanut jotain, eikä sellaisia oikeastaan ollut tänä vuonna. Huonoiksi osoittautuneet pelit, elokuvat ja sarjat olivat aika selvästi heikkoja jo ennen julkaisuaan. Skull & Bones (arvostelu) on naurettavan heikko esitys, mutta sitä se on ollut jo vuosikausia kehityksen laahatessa eteenpäin verohelpotusten toivossa. The Suicide Squad: Kill the Justice League oli tuomittu alusta pitäen palvelupelien helvettiin.
Ehkä pettymykseksi voidaan laskea Batman: Arkham Shadowsin julkaisu vain Meta Quest -laitteille. En todellakaan ole ostamassa toista VR-laitetta taloon, enkä varsinkaan firmalta joka avoimesti ja rahallisesti tukee Trumpin hallitusta näin räikeästi. Kyseessä on kaiken kuuleman mukaan hyvä peli. Pettymys onkin, että se on vankina alustalla jota harva on kiinnostunut hankkimaan. Tai sitten vaikka Black Myth: Wukong, jota pääsin testaamaan vasta joulukuussa kaiken älämölön laannuttua. Olipas outo fiilis pelata jotain, mitä on näin hehkutettu ja inhottu ja huomata, että kyseessä onkin niin tasapaksu tusinateos kuin olla ja voi.
Elokuvien ja sarjojen puolella pettymykseksi voidaan laskea Alien: Romulus, joka osoittautui surkeaksi sämpläykseksi kaikkia aiempia Alien-sarjan elokuvia vailla mitään omaperäistä tai mielenkiintoista sanottavaa. Myös android-hahmon esittäminen autistiseksi koodattuna pisti suututtamaan oikein urakalla. Joker: Folie à Deux sai ensimmäisen Jokerin näyttämään jopa etäisesti pätevältä sotkulta, eikä järkyttävän ylipitkä sekasotku jukebox-musikaalia ja paremmista elokuvista lainattuja kohtauksia toimi edes kuriositeettina. Samoin myös pitkään odotettu päätös Deadpool-sarjalle, eli Deadpool & Wolverine oli tuskallista katsottavaa, joka ei edes hymyilyttänyt kaiken mäiskeen keskellä. Miksi ihmeessä Hugh Jackmanin piti palata arvokkaasti eläkkeelle jätettyyn rooliinsa näin surkean elokuvan vuoksi?
Petri Kataja
Vain yksi pettymys tulee pelirintamalla mieleen ja se on Like a Dragon: Infinite Wealth (arvostelu). Liian pitkä kestoltaan, liian paljon joutokäyntiä, liian paljon hahmojen pöhköjä päätöksiä sekä toisen päähahmon kamalaakin kamalampi uusi ääninäyttelijä. Ja ne juonikuviot, jotka eivät johda mihinkään, ne saivat suorastaan ärsyyntymään. Siinäpä sitä muutaman sekunnin muistelulla ne asiat, jotka saivat suorastaan epäkiinnostumaan pelisarjan jatkosta. Enemmänkin perusteluja olisi, jos vain miettisin hetken (ja haluaisin paljastaa pelin tapahtumista enemmänkin).
