Elävät kuolleet tulevat seinistä läpi
Ensimmäiset kaksi viikkoa No More Room in Hell 2:n parissa olivat tuskallisia. Kauhupeliksi tituleerattu toimintaseikkailu pelotti ainoastaan silloin, kun se ei toiminut, mikä oli usein. Noin kuukautta myöhemmin kehittäjät ovat julkaisseet kaksi suurta päivitystä, jotka ovat korjanneet pelin pahimpia vikoja. Tästä huolimatta sen olennaisimpia ongelmia ei ole paikattu.
Selviytymiskauhun tavoite on yksinkertainen. Kahdeksan pelaajaa aloittaa eri puolilta karttaa, joka on tulvillaan vaarallisia zombeja ja muita tuntemattomia uhkia. Pienikin haava voi johtaa kuolemaan, eikä yksikään hahmoista ole supersankari. Tavoitteena on kerätä resursseja, korjata pieniä asioita jotka voivat auttaa tulevien tehtävien kanssa ja paeta ennen kuin zombiarmeijat saavuttavat pelaajat. Hahmot eivät pysty kommunikoimaan keskenään kuin lähietäisyydeltä, ja jokainen sooloilu on uusi riski saada itsensä hengiltä.
Teoriassa kyseessä on intensiivinen ja joka kerta muuttuva kokonaisuus, joka palkitsee hyvän tiimihengen ja tämän lajityypin tuntemisen. Käytännössä asia on kuitenkin täysin erilainen.
No More Room in Hell 2 on nimittäin niin keskeneräinen ja rikki, että sen pelaaminen on haastavaa täysin vääristä syistä. Zombit tulevat seinistä läpi, sillä pelin tekstuurit eivät ole yhtenäisiä kaikissa paikoissa. Portaat saattavat välillä saada hahmon jumittumaan niin pahasti, että vain kuolema vapauttaa heidät. Iskut eivät osu vihollisiin, vaan heiluvat suoraan epäkuolleiden raatojen läpi. Serverien latenssi on kiltisti sanottuna epätasainen.
Koska tällä hetkellä kenttiä on vain yksi, sen salaisuudet ja tehtävät käyvät nopeasti tutuiksi. Jokainen erä päättyy viimeiseen rutistukseen kartan keskipisteessä, jossa selviytyjät joutuvat ratkomaan pulmia ja samalla pitämään suurinta zombilaumaa aisoissa. Ongelma onkin, että vielä kirjoitushetkellä aseet eivät välttämättä tee minkäänlaista vahinkoa epäkuolleisiin eivätkä osumat nuijista tai pesäpallomaloista aina löydä maalin. Lopputulos on kerta toisensa jälkeen kaaosta huonoimmalla mahdollisella tavalla. Kyseessä ei ole selviytymiskamppailu, vaan taistelu surkeaa toteutusta vastaan.
Jotain positiivista
Jos vikojen läpi onnistuu tihrustamaan, No More Room in Hell 2:sta paljastuu hyviäkin puolia. Sen pelimekaniikkojen pohjimmaiset ideat ovat jopa erinomaisia. Ainoastaan toteutus tökkii.
Esimerkiksi co-op-menoon painottava pelityyli on teoriassa loistava ratkaisu. Jopa tuntemattomat haluavat puhaltaa yhteen hiileen, sillä yksinäinen susi lähes väistämättä kuolee hetkessä. Mikäli hahmot eivät kuulu samaan peliryhmään, he eivät myöskään näy toisilleen kartalla. Niinä hetkinä, kun No More Room in Hell 2 toimii kuten sen pitääkin, tunnelma on käsinkosketeltavan upeaa. Pelaajat huutavat pimeyteen siinä toivossa, että joku vastaa takaisin. Fiksut jättävät jälkeen muutamia luoteja, jotta joku toinen voi löytää ne hädän tullen. Mitä lähemmäs kaupungin keskustaa mennään, sitä todennäköisempää on törmätä muihin. Sitten, kun tajuaakin toisen pelaajan kuolleen ja jättäneen jälkeen verenhimoisen zombin, menetys tuntuu entistä raskaammalta.
No More Room in Hell 2 käyttää hyväkseen lajityypin lohduttomuutta hienosti. Siitä voi nähdä, mitä tekijät ovat ajaneet takaa kehityksen alkuvaiheessa. Vuoden kuluttua sen tekniset puitteet voivat jopa tavoittaa ne korkeat standardit, mitä sen ideat ovat asettaneet mittapuuksi.
Early Accessin pahimmat puolet
No More Room in Hell 2 maksaa tällä hetkellä noin 30 euroa, eikä vastineeksi saa edes täysin toimivaa peliä. Tämä on Early Access -julkaisujen kirous, minkä vuoksi niitä ei voi arvostella kuten tavallisia pelejä. Ne ovat korkeintaan maksullisia demoja, tai pahimmassa tapauksessa konseptivaiheessa olevia raakileita, kuten nyt.
Kuukauden testauksen aikana No More Room in Hell 2 on saanut kaksi suurta päivitystä. Kirjoitushetkellä ilmestyi kolmas, joka ei ehtinyt mukaan tähän artikkeliin. Tekijät ovat Steamissa ilmoittaneet, että päivitykset jatkuvat samaan tahtiin kuin kehityskin. Ensi vuonna nähdään uusia karttoja. Julkaisu tapahtuu sitten joskus sen vuoden aikana, samalla nousee hintakin.
Jos selviytymiskauhusta on kovakin puute tällä hetkellä, eikä mikään muu tunnu täyttävän tämän lajityypin jättämää aukkoa, en silti suosittelisi No More Room in Hell 2:een panostamista. Se ei tällä hetkellä täytä edes niitä löyhiä vaatimuksia, mitä Early Access -nimikeeltä voisi odottaa. Se on hauskempi peli kuvitella kuin pelata. Vuoden päästä tilanne voi olla toinen, jolloin sen meriittejä voidaan tarkastella uudestaan.
Mutta juuri nyt sen potentiaali on vain eteeristä unelmaa. Sellaisesta ei kannata maksaa ainakaan vielä.