Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mass Effect -pelin tiimoilta työstetään televisiosarjaa, kertoo Variety.

Mass Effect -sarjasta on ollut puhetta jo useamman vuoden ajan, mutta nyt projekti on nytkähtänyt Varietyn lähteiden mukaan kunnolla liikkeelle. Amazon MGM Studiosin työstämää sarjaa käsikirjoittaa ja myöskin tuottaa Daniel Casey. Tuottajien virkoja hoitavat myös Karim Zreik, Ari Arad sekä Michael Gamble Electronic Artsilta.

BioWaren kehittämä Mass Effect -pelisarja käynnistyi vuonna 2007 ja ensimmäinen trilogia osoittautuikin jättimenestykseksi. Neljäs osa Mass Effect Andromeda (arvostelu) epäonnistui liki joka suhteessa, mutta jatkoa on tästä huolimatta vielä tulossa – olipa alkuperäistrilogian niputtanut Mass Effect Legendary Editionkin (arvostelu) melkoisen kehuttu julkaisu. Muidenkin osien arvosteluja on linkattuna uutisen lopun "Lisää aiheesta" -osion alla.

Televisiosarjan lisätietoja ja kunnollista virallista julkistusta saadaan vielä odotella, mutta eiköhän moinen ole tulossa ennemmin tai myöhemmin.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Julkaisijat: 
Lähde: