Kolmen X:n pyöräilyä
Acclaim on yksi aikamme suurimmista julkaisijoista, mutta jostain syystä Acclaimilla on viime aikoina mennyt hieman kehnosti peli toisensa jälkeen. Hypetetty loistavan Turok-sarjan uutukainen näki päivänvaloa viime vuoden lopulla, mutta oli kuitenkin menettänyt loistonsa siitä, mitä se parhaimpina päivinään oli. Acclaimin mahti näyttää hiipuvan ja tilanne näyttää kurjalta. Kuten aina, Acclaimilla on myös valoisat puolensa ja vahvuutensa. Acclaimin extremeurheilupeleistä vastaava osasto, AKA Acclaim, nettoaa hyvin omilla brandeillaan. Osastolta tuli ihka ensimmäinen kunnollinen rullaluistelupeli, Aggressive Inline, joka näytti hyvin pitkälle AKA Acclaimin taitoja. Myös mielipiteitä jakanut Z-Axisin Dave Mirra -sarja on heidän "Tony Hawkinsa", ei huono sekään. Aika pitkälle AKA Acclaimin extremepeleistä vastannut Z-Axis toi myös vuoden vaihteessa ensimmäisen ei-Dave Mirra BMX-pelin - Alunperin BMX XXX:n suunniteltiin kantavan Dave Mirran nimeä. Kuten Mirran kohdalla, BMX XXX jakaa mielipiteitä.
Z-Axis on ottanut uuden ja erittäin rohkean lähestymistavan BMX-pyöräilyn maailmaan. Perinteisesti onnistumisesta ja hyvistä suorituksista annetaan statistiikkapisteitä, jotka pelaaja jakaa eri ominaisuuksien kesken. Huomaa, perinteisesti. Suorituksista pelaaja palkitaan uudella strippivideolla, joita löytyy pelistä kaiken kaikkiaan toistakymmentä, mutta ne eivät ole useimmiten vaivan väärti. Erikoisesta aihevalinnasta on kohuttu jo kauan, pelin ensiesiintymisestä lähtien. Sikäli oiva veto, sillä peli mainosti itse itseään. Harmi vain, mutta pelillisesti homma haroo ikävästi vastaan. Turhan rivot vitsit eivät saa naurua aikaiseksi, mutta jotkin pienet vitsinpoikaset saavat kasvojenkohotusta aikaan. BMX XXX käyttää seksiä aivan liikaa ja aivan väärin, jokaisessa tehtävässä löytyy vähintään yksi yliliioiteltu rivous, joka liittyy alapäähän usealla tapaa. Ilmeisesti kehittäjät ovat pitäneet tätä määrää sopivana pelin pääidea huomioon ottaen.
BMX XXX:n soundtrackista on vastannut joukko loistavia musisoijia mm. Green Day. Sangen loistavaa musiikkia laidasta laitaan, mutta mikäli omalta kovalevyltä löytyy parempaa omaa musiikkia, onnistuu niidenkin kuuntelu. Omien musiikkien soitto on BMX XXX:n Xboxin version yksinoikeudellinen vahvuus ja on ainoa ominaisuus, mikä erottaa sen muiden konsoleiden versioista merkittävästi. Ääninäyttely ei ole kovin laadukasta ja koko ajan lentää heikkoa läppää, mutta työskentely on selvästi tehty tunteella. Kaduilla liikkuvat "ihmiset" reagoivat pelaajan ajajaan jollain hieman huvittavalla kuittauksella. Kun tämän "vitsin" kuulee kymmenennen kerran, alkaa hauskuus katoamaan siitä.
Jotain vanhaa, muttei mitään uutta
Koska BMX XXX:ssä on käytetty Dave Mirran grafiikkamoottoria - joka on sanomattakin selvää - ovat ns. nukkekaatumiset tässäkin mukana. Z-Axisin käsitys realistisesta kaatumisesta on lähinnä huvittava, sillä ajajat menevät kirjaimellisesti vaikka solmuun, heti irtaannuttuaan pyörästä. Yleisesti visuaalinen näyttävyys on kaunista katseltavaa, kentät ovat idearikkaita ja tehtävää on ihan tarpeeksi. Yhtäkin tehtävää saattaa joutua yrittämään useampiakin kertoja ennen kuin kaikki menee niinkuin pitääkin. Tehtäviä löytyy 20 per kenttä, mutta suorittamalla 10 tehtävää saa avattua seuraavan kentän. Vaikeustasot tehtävissä ovat laidasta laitaan, pieni haaste on aina plussaa. Kentissä ei itsessään ole aikarajaa, mutta useissa tehtävissä aikaa vastaan pääsee taistelemaan enemmän kuin tarpeeksi. Ja kuten Tony Hawk 4:ssä, tehtävät saa puhumalla ihmisille kaduilla. Kentissä on kysymysmerkein merkittyjä tehtäviä, jotka saa auki suorittamalla sitä ylemmän tehtävän. Yleensä nämä tehtävät pohjautuvat johonkin katastrofiin, eräänlaista juonenkulkua, sanoisinko.
BMX XXX:ssä olevat ajajat ovat kaikki keskittyjä hahmoja - huvittavimpana mainittakoon Amish boy - ja hahmot ovat uskaliaita mielikuvituksen tuotteita. Harvoilla naisajajilla on mitään päällä - jonkinlaista vaatekappaletta, mutta uskaliasta sellaista. Pelistä löytyvällä hahmoeditorilla pääsee luomaan oman BMX-pyöräilijänsä ja valitsemaan minkälaisen ulkoasun tahansa. BMX XXX:n tapauksessa vaatteita ei ole pakko edes valita. Uskaliaat ja paljasta pintaa vilauttelevat bonusvideopätkät eivät ole lähelläkään aiheuttamaansa kohua. Yhdysvalloissa PS2:n videopätkät joutuivat sensuurin kouriin, mutta eurooppalaiset saavat koskemattomat versiot. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia. Parempaa tavaraa löytyy videokauppojen aikuisosastolta tai ilmaiseksi netistä.
Kontrollit rokottavat mahdollista peli-iloa ankarasti, sama ongelma esiintyy myös Dave Mirra 2:ssa. Jarruttaminen tuottaa välillä tuskaa, kun yrittää kuinka painaa tatilla taaksepäin, silti aina ajaja kääntyy joko vasemmalle tai oikealle. Tämä aiheuttaa tuskallisia tilanteita kohdissa, joissa vaaditaan äärimmäistä tarkkuutta. Tilanne ei parannu vaikka yrittäisi käyttää digitaalipadia. Onneksi Controller-S:n D-pad on sen verran tarkka ja paremmin muotoiltu, että sillä ajaminen on kuin unelmaa. Tosin samanlaista tuntumaa sillä ei saa kuin tatilla, mutta tiukoissa käännöksissä sen käyttö on suotavaa - ellei pakollista. Jälleen kerran, tämäkin on mahdollisesti tottumuskysymys. THPS:n kontrolleihin tottuneilla tämä vie kuitenkin kauan ja aiheuttanee vaaratekijöitä ohjaimelle ja lähiympäristölle - pitkä pinna on pakollinen.
BMX XXX? Todellakin kolmen X:n ja K-18 -leiman arvoinen?
On vaikea löytää syytä miksi ostaa juuri BMX XXX, kun Dave Mirra 2 Freestyle BMX ajaa saman asian asiallisemmin ja astetta hienostuneemmin. BMX XXX:n rääväsuinen musta huumori, erotiikalla höystettynä on tietty jossain määrin mukavaa vaihtelua, vaikkei mitään uutta tarjoa. BMX-pyöräily, erotiikka ja huumori -yhdistelmä on jotain uutta ja mielenkiintoista. Mutta yliammutut "paljasta pintaa" -kohdat menevät turhan pitkälle, eikä paluuta keskinkertaisuuden suosta ole. Soundtrackin metallipainotteinen soittolista ansaitsee kiitettävän ja pönkittää pelin kokonaisarvosanaa ylöspäin. Jos pelin soundtrack ei soinnu pelaajan makuun, omien kappaleiden soittomahdollisuus pelastaa tämän. Ihmeisiin musiikit eivät taivu, vaikka luovat oikeanlaisen tunnelman melodioillaan. Graafinen ulkoasu on keskinkertaista yleisesti muihin peleihin verrattuna. Vaikka onkin nättiä, sama on nähty jo Dave Mirra 2:ssa. Kontrollit ovat kohtalaisen helpot omaksua ja oppia, mutta vaikeat hallita. Kehittäjät olisivat kuitenkin voineet viilata kontrolleja hieman paremmiksi. Tekemistä riittää reilun sadan eri tehtävän verran ja osassa on palaa kerrassaan purtavaksi. Kuitenkin tämä kokonaisuus on kuin dejá vu - kerran koettu - ja niinhän se onkin. BMX XXX on vain Dave Mirra 2 uudessa asussa, muutamalla tervetulleella uudistuksella höystettynä. Suosittelen hardcore-BMX-faneille ja muille varauksen kera.
