Palkkionmetsästäjä raportoi
Lucasarts on saanut kyseenalaista mainetta legendaarisen Star Wars -elokuvasarjan pohjalta luotujen peliensä myötä. Enemmän tai vähemmän rahastukseksi muutamaa piristävää poikkeusta lukuunottamatta leimatut firman Tähtien Sota -tittelit eivät ole ikinä saavuttaneet alkuperäisten leffojen kaltaista laadullista elämystä. Etenkin pelattavuuden saralla pahasti tökkineiden tuotoksien myötä tekijät lupasivat sarjan uusiin peleihinsä ennen
kaikkea uutta ja virkistävää lähestymistapaa. Konsolikäännöksen hiljattain saanut Jedi Knight II sekä suhteellisen tuore toimintahurjastelu The Clone Wars eivät onnistuneet lunastamaan niihin kohdistettuja suuria ennakko-odotuksia. Muutama nätti visuaalinen kikka ja pari puolittain onnistunutta kohtaa olivat näiden kahden vaatimattoman pelin parasta antia.
Lopulta Lucasarts kasasi suuret paineet GameCubelle ja PlayStation 2:lle julkaistun Bounty Hunter -räiskintäseikkailun harteille. Särmikäs ja monivivahteinen pelin päähahmo Jango Fett tuo rutkasti karismaa kovin samaa kaavaa vuodesta toiseen toistaneisiin Star Wars -universumin videopeleihin. Kloonien Hyökkäyksessä onnistuneesti debytoinut palkkionmetsästäjä osoittautuu mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi, jonka omaa videopelituotosta kantaa hyvin etenkin itsenäinen, vain osittain elokuvien pohjalta rakennettu juoni.
Tapahtumiltaan aikaan ennen Attack of the Clones -rainaa sijoittuvaa tarinaa kuljetetaan eteenpäin hyvin käsikirjoitettujen tapahtumien, erinäisten välianimaatioiden ja mainion ääninäyttelyn kautta. Pelin aikana koetut vaiheet selventävät varsinaisissa Star Wars -leffoissa avoimeksi jääneitä kysymyksiä. Matkan varrella kerrotaan mm. syy, miksi Jango alunperin valittiin tärkeään rooliinsa. Mielenkiintoisen yksinpelikampanjan vaihtelevia tapahtumia seuraa varsin mielellään, etenkin kun Lucasarts tarjoaa legendaariseen tarinaan vaiheeksi ns. pahan puolen näkökulmaa. Etenkin elokuvasarjan faneille Bounty Hunter on mielenkiintoinen elämys hyvin eteenpäin kulkevan juonensa ansiosta.
Ongelmien vyyhti
Varsinaisten tapahtumien alkaessa pelimoottorissa ja -mekaniikassa esiintyvät ongelmat alkavat nostaa päätään. Tätä hahmon ulkopuolelta kolmannesta persoonasta kuvattavaa 3D-toimintapeliä nimittäin vaivaavat valitettavan turhat äkkikuolemat, jotka ovat varsin yleisiä muissakin vastaavan lajityypin projekteissa. Turhankin liukkaasti liikkuva päähahmo, ahtaat paikat ja holtittomasti heittelevä kamerakulma ovat vaarallinen yhdistelmä, joka johtaa usein virtuaalielämän ennenaikaiseen menettämiseen. Tasanteelta toiselle hyppiminen onkin yllättävän tuskallista puuhaa kuvakulmien vaihdellessa ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Myös seinien sisään huvittavan näköisesti leikkautuvat hahmot antavat kuvan viimeistelemättömästä toteutuksesta.
Kuolema korjaa satoaan lähinnä miehekkään palkkionmetsästäjämme tippuessa tyhjyyteen tai juostessa vahingossa jotakin tappavaa ainetta sisältävään kuoppaan. Turhana rekvisiittana toimivat viholliset eivät nimittäin etenemisen esteenä yleensä ole. Vastaan rynnivien mielikuvituksettomien avaruusmönkijöiden lahtaaminen onkin lähinnä turhauttava kokemus, sillä hengestään välittämättä eteenpäin juoksentelevat vastustajat aiheuttavat vain haukotuksia. Automaattisen tasojen välissä tapahtuvan tallennuksen myötä kuolon koittaessa
pelaajalle tarjoillaan viisi continue-mahdollisuutta. Ne kulutettuaan pelaajalla on edessä paluu kentän alkuun. Idea on suhteellisen toimiva, mutta sen uskottavuutta nakertavat pahasti pitkälliset latausajat, joiden aikana pääsee lueskelemaan täysin hyödyttömiä taustatietoja kulloinkin pelattavasta tasosta. Muutaman kuoleman jälkeen ruudulle pamahtava sama latausteksti alkaa väkisinkin ärsyttämään.
Pahaa-aavistamatonta pelaajaa hämmennetään lisää lukuisilla teknisillä vajavaisuuksilla. Mukana olevat laajahkot tasot eivät arkkitehtuurinsa puolesta ole mitään suuria mestariteoksia ja ne kaikki näyttävät olevan tehty kovin samanlaisesta muotista. Monotonisia käytäviä, välkkyviä neonvaloja ja muuta Star Wars -universumin peruskamaa on tyrkätty joka väliin vähemmän onnistuneesti. Tasosuunnittelu sentään menettelee, mutta ulkoasu on silti yllättävän tylsää tavaraa. Ehkä pelin samanaikainen kehittäminen kahdelle eri formaatille on vaatinut veronsa, sillä ruudunpäivityskin tökkii paikoin vaatimattomasta yleisilmeestä huolimatta.
Hyvä lisenssi ei takaa hyvää peliä
Tasoja mittaillessa Jangon akrobaattiset taidot ja monet veikeät varusteet tulevat pelaajalle tutuksi. Näistä tärkein on luonnollisesti antisankarimme lentoreppu, joka on pelaajan käytössä suurimman osan seikkailusta. Lyhyen ilmapyrähdyksen mahdollistava futuristinen raketeilla kulkeva apuväline tulee tarpeeseen useaa tehtäväobjektia suoritettaessa. Näiden pakollisten tehtävien lisäämisellä on ehkä yritetty piristää kovin tutun oloista 3D-toimintapeliä, mutta loppujen lopuksi yksinpelikampanja tarjoilee hyvästä juonestaan huolimatta vain itseääntoistavaa räiskintää muutamalla tasohyppelykohdalla höystettynä. Ainoa kaavasta poikkeava ominaisuus on mahdollisuus kerätä muistiin tallentuvia lisäpisteitä vangitsemalla aina silloin tällöin vastaan tulevia lainsuojattomia. Jango Fettin kuuluisalla visiirillä ohikulkijoita voi zoomailla kiinniotettavia roistoja etsittäessä. Tämä ominaisuus on kuitenkin jätetty pahasti puolitiehen, eikä siihen jaksa kiinnittää liiemmin huomiota alkuinnostuksen laannuttua.
Lopulta ainoaksi varsinaiseksi tunnelmankohottajaksi osoittautuu pelin erinomainen Skywalker Sound -studion luoma äänimaailma, joka suorastaan huokuu elokuvien henkeä. Dolby Surround -tuki on luonnollisesti mukana, joten asiaankuuluvien laitteiden omistajat pääsevät nauttimaan loistavista John
Williamsin sävellyksistä täydellä antaumuksella. Episodeista I ja II koostuva musiikki on vaihtelevaa sekä jokaiseen tilanteeseen täydellisesti soveltuvaa. Myös ääniefektit ja lähinnä välianimaatioissa esiintyvä dialogi ovat upeaa jälkeä.
Auraalisesta herkuttelusta huolimatta lopputuloksena on pikainen paluu maan pinnalle. Lucasartsilla tuntuu olevan jonkinlainen perusongelma, sillä yhtiö ei enää millään tunnu itse saavan aikaiseksi oikeasti hyvää Tähtien Sota -peliä. Bounty Hunter on ehkä paperilla ollut kiinnostava elämys, mutta sen kaikkien hyvien puolien vastapainoksi on liian iso määrä huonoja ominaisuuksia. Ulkoasu ja pelimekaniikka ovat yllätyksettömiä. Ainoastaan loistava äänimaailma sekä taidolla käsikirjoitettu monisäikeinen juoni nostavat tämän Lucasartsin
uusimman rahastusyrityksen pois lukuisten keskinkertaisten Star Wars -saagaan pohjautuvien säälittävien yritelmien alati kasvavasta kerhosta. Muutaman hyvän pelisuunnittelijan palkkaaminen olisi kuitenkin yhtiössä kieltämättä
paikallaan, sillä tälläisenään Tähtien Sota ei saa videopelimaailmassa ansaitsemaansa huomiota.
