(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Australian Nintendo on päivittänyt nettisivuaan tiedoilla, jonka mukaan GameCubelle kehiteltävä Wrestlemania XIX -painipeli tulee ilmestymään kengurumaassa tämän vuoden syyskuussa. Näin tuotos tullaan näkemään myös täällä Euroopassa suurin piirtein samoihin aikoihin.
Lisää pian.
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Nihon Keizai Shinbun, Japanissa ilmestyvä sanomalehti, raportoi tuoreessa numerossaan, että Namco ja Sega neuvottelevat mahdollisesta yhdistymisestä. Liiton toteutessa kaksikosta tulisi maan suurin vain pelejä valmistava yhtiö noin kolmen miljardin dollarin vuosituloilla. Shinbunin artikkelin mukaan Namco olisi liittymässä Segaan ja kauppa viimeisteltäisiin joskus ensi vuoden aikana.
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Muutama päivä sitten CubeFIN raportoi, että Nintendo on tuomassa demo-dvd:tä Yhdysvaltojen markkinoille. Nyt Cube Europe raportoi tämän levykkeen sisällöstä.
Mukana olisi pelattavat demot ainakin seuraavista peleistä:
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Nintendo on paljastanut, että se tuo nelinpelattavan Kirby's Air Ride -ajopelin Japanin markkinoille joskus tulevan kesän aikana. Muualle maailmaan peli saapunee loppuvuodesta.
Uusia kuvia voit löytää The Magic Boxista.
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Nintendo on ilmoittanut, että se laajentaa sisäistä toimintaansa avaamalla uuden kehitys- ja tutkimustehtaan Tokiossa. Tässä uudessa kompleksissa kehitellään uusia konsepteja niin GameCubelle kuin Game Boy Advancellekin.
Tulevina kuukausina avautuvasta tehtaasta ei ole vielä ilmaantunut muita yksityiskohtia, mutta sen ensimmäistä peliprojektia odotellaan suurella mielenkiinnolla.
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Multimediafirma Matsushita on ilmoittanut kotisivuillaan, että se aikoo julkaista GameCube-pelejä ja DVD-elokuvia pyörittäville "Q"-konsolilleen erillisen Game Boy Player -lisäosan. Julkaisupäivää tällä laitteelle ei vielä mainittu, mutta toimintatapa tulee olemaan sama kuin "normaalille" GameCubelle työstettävässä GB Playerissa.
(Esa Mäkijärvi, 17.04.2003 - 00:00) Twin Galaxies, peliennätyksiä keräävä järjestö, on ilmoittanut, että Michael Damiani on läpäissyt Game Boy Advancelle julkaistun Legend of Zelda: A Link to the Past -pelin ennätysajassa. Uusi ennätys on 1 tunti, 57 minuuttia ja 15 sekuntia.
(Esa Mäkijärvi, 16.04.2003 - 00:00) Cube Europe on julkaissut tukun uusia ruutukaappauksia Nintendon oletetusti hupaisasta Kirby's Air Rad -ajelupelistä. Värikkäitä kuvia voit ihailla täällä.
(Esa Mäkijärvi, 16.04.2003 - 00:00) Simon & Schuster Interactive on päivittänyt kotisivuaan tiedoilla, jonka mukaan aiemmin Xboxille yksinoikeudella työstettäväksi vahvistettu Outlaw Golf 2 olisi nyt tekeillä myös GameCubelle.
Tietoa ei virallisesti ole vielä vahvistettu, mutta lisää joka tapauksessa piakkoin.
(Esa Mäkijärvi, 16.04.2003 - 00:00) Japanin mantereella kuukausittain ilmestyvä Koro Koro -lehti on vahvistanut tiedon, jonka mukaan Nintendo olisi työstämässä uutta Pokémon Box: Ruby & Sapphire -peliä GameCubelle. Tämän tuotos mahdollistaa kytkennän GBA-versioon ja se on kokonaan uuden seikkailun sijaan lähinnä Game Boy Advance -tuotoksien kokoelmagalleria.
(Esa Mäkijärvi, 16.04.2003 - 00:00) Tässä lista toistaiseksi vahvistetuista GameCube-peleistä ensi kuussa järjestettävillä E3-messuilla. Kannattaa aina muistaa, että itse tapahtumassa vahvistetaan usein koko joukko toinen toistaan upeampia pelejä.
3DO
Four Horsemen of the Apocalypse, Jacked, SRS.
Blizzard
Starcraft: Ghost.
Capcom
(Esa Mäkijärvi, 16.04.2003 - 00:00) GBA Central on saanut käsiinsä kahdeksan uutta ruutukaappausta Nintendon Game Boy Advancelle kääntämästä SNES-tasoloikinta Donkey Kong Countrysta. Uudet kuvat paljastavat lukuisia ennalta tuttuja kohteita, mutta ruuduissa esitellään myös kahta uutta minipeliä, Funky’s Fishingiä and Candy’s Dance Studiota.
(Esa Mäkijärvi, 15.04.2003 - 00:00) Gamesarefun.com on julkaissut lehtiskannauksen, jossa paljastetaan ensimmäiset ruudut GameCubelle tulevasta Sonic Team -yksinoikeuspelistä Billy Hatcher and the Giant Egg. Yuji Nakan tiimin kehittelemä tuotos on vähintäänkin outo tekele.
(Esa Mäkijärvi, 15.04.2003 - 00:00) Nintendo on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se ilmoittaa juhlistavansa toukokuun alussa tapahtuvaa Zelda: Wind Waker -julkaisua noin viiden miljoonan euron mainoskampanjalla. Tämä summa menee suurimmaksi osaksi niin tavallisilla kanavilla kuin kaapeliohjelmissa esitettäviin mainospätkiin.
(Esa Mäkijärvi, 15.04.2003 - 00:00) Multimediafirma Matsushita on ilmoittanut kotisivuillaan, että se aikoo julkaista GameCube-pelejä ja DVD-elokuvia pyörittäville "Q"-konsolilleen erillisen Game Boy Player -lisäosan. Julkaisupäivää tällä laitteelle ei vielä mainittu, mutta toimintatapa tulee olemaan sama kuin "normaalille" GameCubelle työstettävässä GB Playerissa.
(Esa Mäkijärvi, 15.04.2003 - 00:00) Erinäisten raporttien mukaan Nintendo mainostaa tällä hetkellä Japanissa, että se on tuomassa Mother 1- ja 2 -pelien yhdistelmäpakettia Game Boy Advancelle kesäkuussa. Samaisessa mainoksessa mainitaan myös, että Mother 3 olisi niinikään kehityksen alla Nintendon taskukonsolille.
(Esa Mäkijärvi, 15.04.2003 - 00:00) Nintendo on vahvistanut, että sen huippuodotetut GBA-julkaisut, Pokémon Ruby ja Pokémon Sapphire, saapuvat Eurooppaan heinäkuun aikana. Viralliseksi julkaisupäiväksi on vahvistunut 25.7.2003. Hintaa tuotoksille tulee noin 45 euroa, Suomessa tosin hieman enemmän.
Yhtiössä aiotaan juhlistaa molempien pelien julkaisua uudella TV-sarjalla, mainoksilla ja elokuvalla.
(Esa Mäkijärvi, 14.04.2003 - 00:00) Worms-pelisarjan kehittäjänä itsensä tunnetuksi tehnyt Team 17 on ilmoittanut, että se aikoo paljastaa jotain tulevasta matoräiskinnästään 25. päivä tätä kuuta. Yhtiön edustajien mukaan kyseessä on suuremman luokan paljastus, mutta tämä jää vielä nähtäväksi.
Worms 3 on myös esitteillä toukokuussa järjestettävillä E3-messuilla.
(Esa Mäkijärvi, 14.04.2003 - 00:00) Cube Europe on julkaissut ensimmäiset ruutukaappaukset Ubi Softin kehittelemästä toimintaloikinnasta Prince of Persia: Hands of Time. Multiformaattijulkaisuun loppuvuodesta saapuvaa julkaisua voit ihailla täällä.
(Esa Mäkijärvi, 14.04.2003 - 00:00) Sonic Team on ilmoittanut, että se kehittelee Billy Hatcher and the Giant Egg -nimistä 3D-toimintapeliä GameCubelle. Kyseisessä tuotoksessa ohjataan Billy-nimistä poikaa tavoitteena ohjastaa maagisia munia ja pelastaa pahuuden uhkaama maailma. Sankarillamme on lisäksi käytössään erikoispuku, joka sisältää tukun erinäisiä ominaisuuksia.