(Esa Mäkijärvi, 01.05.2003 - 00:00) Konami on vahvistanut, että GameCubelle työstettävä Metal Gear Solid -peli on todellakin vain uusittu versio alkuperäisestä MGS:stä. Juonellisilta yksityiskohdilta liikutaan siis samoilla linjoilla, mutta grafiikka työstetään kokonaan uusiksi. Kuutio-näkemys kulkee lisänimen Twin Snakes alla.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Acclaim on tunnettu lähinnä eräästä nimeltämainitsemattomasta dinoräiskinnästä, mutta nyt firma kokeilee onneaan myös tasoloikinnan puolella. Lopputulos on ennalta-arvattavissa.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Ubi Soft on ilmoittanut, että se tuo Harvest Moon -pelit GameCubelle ja Game Boy Advancelle Eurooppaan 3. päivä lokakuuta. Aiemmien tuotosten ilmoitettiin ilmaantuvan joskus lokakuun aikana, mutta tarkka päivä kielii tekijöiden omistautumisesta tärkeälle kehitystyölle.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Jo kahdesta Batman-pelistä nauttimaan päässeet GameCube-pelaajat saavat nyt ilokseen myös kolmannen lepakkomiehen seikkailun. Ubi Softin julkaisema ja kehittelemä Batman: Rise of Sin Tzu on asetettu ilmestymään joskus loppuvuodesta.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Nintendo on ilmoittanut virallisella japaninkielisellä nettisivullaan tuovansa nousevan auringon maan markkinoille kaksi kokonaan uutta lisälaitetta.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Electronic Arts on vahvistanut kehittelevänsä Harry Potter: Quidditch World Cup -peliä PS2:lle, PC:lle, Xboxille, GBA:lle ja GameCubelle. Kyseessä on sekä yksinpelin että moninpelin tarjoava tuotos, joka keskittyy Potter-kirjoista ja -elokuvista tutun Quidditch-lajin ympärille. Suomalaisittainhan kyseinen urheilumuoto tunnetaan nimellä Huispaus.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Ubi Soft on ilmoittanut, että se tuo Harvest Moon -pelit GameCubelle ja Game Boy Advancelle Eurooppaan 3. päivä lokakuuta. Aiemmien tuotosten ilmoitettiin ilmaantuvan joskus lokakuun aikana, mutta tarkka päivä kielii tekijöiden omistautumisesta tärkeälle kehitystyölle.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Electronic Arts on vahvistanut kehittelevänsä Harry Potter: Quidditch World Cup -peliä PS2:lle, PC:lle, Xboxille, GBA:lle ja GameCubelle. Kyseessä on sekä yksinpelin että moninpelin tarjoava tuotos, joka keskittyy Potter-kirjoista ja -elokuvista tutun Quidditch-lajin ympärille. Suomalaisittainhan kyseinen urheilumuoto tunnetaan nimellä Huispaus.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Yhdysvalloissa ilmestyvä pelilehti Electronic Gaming Monthly on paljastanut, että Capcomin kehittelemä uusi Legend of Zelda -seikkailu käyttää samanlaista grafiikkatyyliä kuin hiljattain A Link to the Past -pelin uudelleenjulkaisun kylkiäisenä ilmestynyt The Four Swords.
Uutta infoa Game Boy Advancen ensimmäistä kokonaan uudesta Zelda-seikkailusta kannattaa odotella E3-messuilla.
(Esa Mäkijärvi, 30.04.2003 - 00:00) Uusi hollantilainen pelitalo Capricorn Studios on paljastanut kehittelevänsä uutta Bonnie and Clyde -peliä Game Boy Advancelle. Kuuluisan rikoskaksikon ympärille rakentuva tuotos on sivuttainrullaava räiskintäpeli, jossa pelaaja on käytössään lukuisia aseita ja erikoistavaroita
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) CubeFIN uutisoi aiemmin, että Electronic Arts on teettämässä uutta SSX -peliä seuraavan sukupolven pelikonsoleille. Nyt EA on paljastanut, että toistaiseksi SSX 3 -nimellä kulkeva tekele ilmestyy loppuvuodesta GameCubelle, PS2:lle ja Xboxille.
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) Cube Europe raportoi Zelda: The Wind Wakerin kylkiäisenä tulevan bonus-DVD:n turhauttavasta ongelmasta. Tekelettä testanneet ovat nimittäin huomanneet, että lisäpelit Ocarina of Time ja Master Quest eivät toimikaan vanhoissa 50Hz-televisioissa. Näin niiden pyörittämiseen tarvitsee television, jossa on 60Hz:n tuki.
Lisää pian.
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) Saksalainen pelisivusto GameFront raportoi uutisissaan, että sekä Nintendo, Microsoft että Sony olisivat laskemassa kotikonsoleidensa hintaa tulevilla E3-messuilla. Toistaiseksi huhupohjalla liikkuvan tiedon mukaan PlayStation 2:een ja Xboxiin liimattaisiin 150 dollarin hintalappu (saman verran euroissa), kun taas GameCubea saisi naurettavan alhaiseen sadan dollarin hintaan.
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) Sega on paljastanut työstävänsä Sonic Battle -nimistä tekelettä Game Boy Advancelle. E3-messuilla paljastettava tuotos on tappelupeli, jossa taistellaan Sonic-universumin hahmoilla. Mukana on kahdeksan tuttua hahmoa, joista jokaisella on omat etunsa ja haittansa.
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) Konami on julkaissut japaninkielisillä nettisivuillaan uunituoreen videon Hideo Kojiman Game Boy Advancelle kehittelemästä Boktai-toimintapelistä. Lisää tietoa piakkoin ilmestyvästä tuotoksesta voit lukea täältä, mutta linkin itse videoon löydät alta.
(Esa Mäkijärvi, 29.04.2003 - 00:00) Yhdistelmäpakettina kauppoihin saapuva Phantasy Star Collection on retrohörhöjen unelma - niin hyvässä kuin pahassa.
(Esa Mäkijärvi, 28.04.2003 - 00:00) << Osa VI |
Etusivu | Osa VIII >>
Osa VII: Väkivallan pyörre
Lehdistöhuoneessa penkeistään kiinni pitelevät maksetut toimittajat katselevat edelleen haltioissaan, vaikka tämän tarinan jännittävät juonenkäänteet alkavat olla jo liikaa heidän hyvin öljytyille robottisydämilleen.
(Esa Mäkijärvi, 28.04.2003 - 00:00) Cube Europe on julkaissut ensimmäiset kuvat Electronic Artsin hiljattain paljastamasta Lord of the Rings -pelistä Return of the King. Ruutukaappauksiin pääset käsiksi klikkaamalla tästä.
(Esa Mäkijärvi, 28.04.2003 - 00:00) Nintendo on paljastanut virallisella E3-sivullaan netissä liikkuneet Mario Kart -pelin LAN-huhut todeksi. Näin Shigeru Miyamoton uutuus tukee samanaikaista kahdeksanpeliä. Tämän mahdollistaa kahden GameCuben yhdistäminen laajakaista-adapterin avustuksella.
(Esa Mäkijärvi, 28.04.2003 - 00:00) IGN Cube on raportoinut, että Nintendo aikoo esitellä tulevaa Metroid Prime 2 -peliään pian alkavilla E3-messuilla. Pelattavaa versiota ei vielä tässä vaiheessa liene näytillä, mutta netissä liikkuvien tietojen mukaan Electronic Entertainment Expon vierailijat pääsevät ihastelemaan liikkuvaa kuvaa Retro Studiosin kehittelemästä toiminnallisesta jatko-osasta.
Lisää piakkoin.