3DS:n roolipelikattaus kasvaa ensi vuonna, jolloin Etrian Odyssey Untold: The Millennium Girl rantautuu vanhalle mantereelle.
NIS America on varmistanut RPG-nimikkeen saapumisen Eurooppaan, mutta tarkempaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä kerrottu. Tämä mystinen päivämäärä on kuitenkin ensi vuoden puolella.
Sekä fyysisenä pelikasettina että digitaalisena eShop-julkaisuna saapuva peli on myös testattavissa demon muodossa. Kokeiluversio, joka sisältää kaksi luolastoa tutkittavaksi, saapuu 3DS-pelaajien ulottuville ennen itse pelin ilmestymistä kauppoihin.
Nimikettä voi pelata kahden eri asetuksen voimin. Classic on pelisarjan aiemmista osista tuttu moodi, jossa pelaaja valitsee omat hahmonsa seikkailuun, kun taas Story muistuttaa enemmän perinteistä roolipeliä valmiine hahmoineen, välivideoineen ja ääninäyttelyineen. Ohessa Amerikan markkinoille suunnattu traileri, joka valottaa Classic-pelitavan toimintaa.