Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tulevasta Batman: Arkham Knight -pelistä on katsottavissa vino pino kuvamateriaalia, joista on mahdollista bongata useita tuttuja hahmoja sarjan edellisistä osista. Mukaan mahtuu myös useampi kuvakulma ajettavaksi saatavasta Batmobilesta, sekä sarjaan täysin uusi ritarihahmo.

Arkham-sarjan viimeisessä osassa liikutaan ympäristössä, joka on noin viisi kertaa Batman: Arkham Cityn maailman kokoinen. Edellisestä osasta poiketen, ei tuotokseen ole ympätty mukaan moninpeliä, vaan kyseessä on puhdas yksinpeli. 

Ääninäyttelijöiden suhteen kyseessä on osaltaan paluu sarjan ensimmäiseen kahteen osaan, sillä Batmanin viralliseksi ääneksi vakiintunut Kevin Conroy esittää jälleen pääosassa oikeutta jakavaa yön ritaria. Julkistustrailerin tulevasta nimikkeestä voi katsoa tämän uutisen (klik) kautta.

Rocksteady-studion paluu Lepakkomiehen maailmaan ilmestyy PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle tämän vuoden aikana. Tarkempaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä tiedossa, tosin mikäli GameStopin amerikkalaissivuja on uskominen, päästään lepakkoisen miehen seikkailuihin käsiksi lokakuun 14. päivänä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi