Microsoft on paljastanut Games with Gold -palvelunsa elokuun kattauksen.
Ensi viikon tiistaina ladattavaksi saapuu pienen Monomi Park -studion esikoisteos Slime Rancher. Peli jättää samalla taakseen tammikuussa 2016 alkaneen Early Access -vaiheensa. Värikkäiden limaolentojen kaitsemiseen ja oman maatilan rakenteluun keskittyvä nimike pysyy valikoimassa koko kuukauden ajan.
Kotimaisia motocross-pulmia futuristisissa maisemissa tarjoava Trials Fusion liittyy tarjontaan elokuun 16. päivä ja pysyy ilmaisena aina syyskuun 15. päivään saakka.
Vuonna 2009 ilmestynyt näyttävä toimintapeli Bayonetta vastaa puolestaan Xbox 360 -nimikkeiden tarjonnasta kuukauden puoliväliin saakka, jolloin paikan ottaa tuhoutuviin ympäristöihin erikoistunut kolmannen persoonan räiskintä Red Faction: Armageddon vuodelta 2011.
Heinäkuussa valikoimaan liittynyt Runbow on ladattavissa vielä elokuun 15. päivään saakka.
Xboxin Gold-jäsenyys on kuukausimaksullinen palvelu, jonka tilaamalla pelaaja voi muun muassa osallistua verkkopeleihin ja ladata kuukausittain vaihtuvan joukon pelejä ilman lisämaksua. Palvelun kautta hankittujen Xbox One -nimikkeiden pelaamiseen vaaditaan aktiivinen jäsenyys.