Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kahdesta ensimmäisestä Bayonettasta tuttu ääninäyttelijä Hellena Taylor ei uusi rooliaan tulevassa Bayonetta 3 -toimintaseikkailussa.

Pelin ohjaajana toimiva Yusuke Miyata kertoi aiemmin tässä kuussa Game Informerille, ettei Taylor ole mukana projektissa aikataulusyistä, vaan hänet korvaa meritoitunut Jennifer Hale. Taylor itse vaikuttaa kuitenkin olevan asiasta eri mieltä, sillä hän avasi Twitterissä viikonloppuna sanaista arkkuaan asian tiimoilta.

Kaikkiaan neljässä Twitter-videossa Taylor kertoo muun muassa uhmaavansa voimassaolevia salassapitosopimuksia hänen ja peliä työstävän PlatinumGamesin välillä, koska koki alkuperäisen palkkaustarjouksen hyvin loukkaavana ottaen huomioon hänen historiansa pelisarjan parissa. Nainen kertoo myös kirjoittaneensa tulkin avustuksella suoraan studion päällikölle Hideki Kamiyalle saamaansa korvausehdotukseen liittyen ja kuvailee Kamiyan vastaehdotuksen olleen moraaliton.

Videoissa Taylor kertoo lisäksi kärsivänsä ahdistuksesta, masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista kokemansa kohtelun vuoksi. Itse hän kuvailee tuntojaan sekä saamaansa lopullista tarjousta näin:

"Bayonetta-sarja on tuottanut suunnilleen 450 miljoonaa Amerikan dollaria, eikä tuo summa sisällä oheismateriaalimyyntiä. Näyttelijänä olemista olen harjoitellut yhteensä seitsemän ja puoli vuotta, joista kolme vuotta London Academy of Music and Dramatic Artsissa äänivalmentaja Barbara Berkeryn alaisuudessa, sekä neljä ja puoli vuotta Larry Mossin kanssa Los Angelesissa", Taylor kertoo, jonka jälkeen hän jatkoi:

"Minkä arvoisena he (PlatinumGames ja Nintendo) sitten pitivät tätä? Mitä he tarjosivat? Viimeinen tarjous oli 4000 Amerikan dollaria", Taylor väittää. "Tämä on loukkaus minua, käyttämääni aikaa, työstämääni ammattitaitoa ja kaikkea sitä kohtaan, mitä olen antanut tälle pelisarjalle ja sen faneille“, Taylor tuumi.

Vastaavanlaista ulostuloa ei ole pelialalla aiemmin nähty ääninäyttelijän toimesta, todennäköisesti juuri salassapitosopimuksista johtuen. Taylor myös kritisoi avoimesti Jennifer Halea roolin vastaanottamisesta ja pyytää faneja boikotoimaan Bayonetta 3:a ja käyttämään rahat toisaalle, kuten hyväntekeväisyyteen.

Japanilaisyhtiön puolelta tilannetta ei ole vielä kommentoitu virallisesti, mutta entinen PlatinumGamesin tuottaja JP Kellams avautui sittemmin poistamassaan tviitissä näin:

"Olen todella pettynyt tapahtuneesta johtuen, sillä Bayonetta-tiimi ei ansaitse tällaista huomiota. En usko, että tässä on lähelläkään koko tarinaa. Ja inhoan sitä, ettei internet osaa reagoida näissä tilanteissa kuin uudelleentviittaamalla. Rakastan Hellenaa ja tiimiä, mutta tämänpäiväiset tapahtumat (15. lokakuuta) olivat häpeällisiä."

Myös yhtiön päällikkö Hideki Kamiya on ehtinyt herättämään huomiota omilla tviiteillään. Kirjoitushetkellä Kamiyan tiliä on lisäksi rajoitettu, sillä sinne voi kommentoida ainoastaan herran mainitsemat henkilöt.

Uutista päivitetty 17.10. kello 08.08: Hideki Kamiyan Twitter-tili hävisi mystisesti eilen sunnuntaina Twitteristä, mutta sittemmin tili on palannut takaisin eetteriin.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelit: 
Alustat: 
Studiot: 
Julkaisijat: