Konami Computer Entertainment Japanin peliguru Hideo Kojiman työstämästä Game Boy Advance -aurinkoseikkailusta, Boktai 2: Solar Boy Djangosta, on paljastettu julkisuuteen muutamia pieniä tiedonjyväsiä.
Juonellisesti seikkailu jatkuu siitä, mihin edellisosa jäi. Sankarimme Django on palaamassa vampyyrinmetsästysretkeltään kotikyläänsä vain huomatakseen asukkaiden muuttuneen zombeiksi. Ikävä kyllä hänen auringonenergiaa pursuava aseensa pihistetään, mikä tuo yhden lisämutkan kylän ehostamisyrityksiin. Apuna on kuitenkin edellisosan tavoin pelikasetista löytyvä valosensori, joka havaitsee auringonvalon määrän taskukonsolin ympärillä.
Valon määrällä on reaaliaikainen vaikutus ruudun tapahtumiin, esimerkiksi valoon voi raahata epäkuolleita nauttimaan uv-säteilyn kärventävästä vaikutuksesta. Lisäksi pelin vuorokausirytmi seuraa GBA:n sisäistä kelloa, joten yöllä pelatessa myös pelimaailmassa on yö. Varsinaisia pelillisiä uudistuksia luvataan uusien haasteiden muodossa, lisäksi mukana on neljän hengen moninpelimahdollisuus linkkikaapelin avulla.
Näillä näkymin peli julkaistaan Suomessa sopivasti toukokuun aikana. Kunhan ei vain alkaisi satamaan...