Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Doom ja Tomb Raider palaamassa valkokankaalle

Tuoreimmat Hollywood-uutiset viittaavat siihen, että sekä Tomb Raider että Doom olisivat saamassa uuden alun valkokankaalla.

Tuotantoyhtiö GK Films (The Tourist, Rango) vahvistaa blogissaan ostaneensa Square Enixiltä oikeudet Tomb Raider -elokuviin. Graham King ja Tim Headington lähtevät luomaan uusia  leffoja puhtaalta pöydältä.

Ensimmäisen uuden Tomb Raider -filmatisoinnin pitäisi saapua teattereihin vuonna 2013. Vuosituhannen alussa nähtiin kaksi pelisarjaan pohjautuvaa elokuvaa, joita tähditti Angelina Jolie.

Crystal Dynamics valmistelee parhaillaan myös pelisarjalle uutta alkua.

Puheet uudesta Doom-elokuvasta ovat vielä enemmän huhun asteella, mutta Hollywood Insider kertoo sisäpiirilähteiden vihjanneen uudesta räiskintäpeliin perustuvasta leffasta.

Universal Picturesin huhuillaan metsästävän elokuvalle käsikirjoitusta, joka hyödyntäisi tehokkaasti 3D-tehosteita. Pätkän kerrotaan myös jättävän Dwayne "The Rock" Johnsonin tähdittämän edellisen Doom-leffan kokonaan huomiotta tarinassaan.

Galleria: 

Kommentit

Onnistuisko ne nyt tekemään Doomista hyvän leffan.

@Miika_-

Samaa toivon. Doom oli elokuvana niin kankea, kuin halpa toimintaleffa voi olla.

Pöh! Antaisivat Uwen hoitaa:D

Boll voisi olla kyllä oikea mies Doomin pariin. Sopivasti mustaa huumoria, räiskintää ja verta

Uwe Boll ei ole kyllä sopiva mies minkään elokuvan pariin :D

Ihan sama kuka esittää Lara Croftia, kunhan tältä löytyy isot ryntäät, eikös se oo tärkeintä? Angelina kyllä sopi tohon rooliin... :)

EDIT: Doom tuli vähän aikaa sitten telkkarista. Aloin lopusta katsomaan ja sellaset puol tuntia jaksoin katsoa. Kökkö ja geneerinen toimintaleffa.

Joo, BeliEvil Uwe kehiin vaan! :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi