Titan Productions on saanut hankittua pelioikeudet Michael Mannin ohjaamaan Heat - Ajojahti -leffaan vuodelta 1995. Titan toivoo saavansa Mannin valvomaan myös pelin valmistumista ja neuvottelut leffan tähtien, Robert De Niron, Al Pacinon ja Val Kilmerin, edustajien kanssa ovat edenneet jo pitkälle.
Heat -pelin suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, eikä vielä ole edes päätetty, tuleeko sen tarina edeltämään vai jatkamaan leffan tapahtumia. Varsinkin De Niron osuus pelissä riippuu paljolti tarinan ajankohdasta.
Lajityypiksi on kuitenkin jo määritelty yksin- ja moninpelillä varustettu FPS ja kehittäjäksi on pestattu teksasilainen Gearbox Software, jonka käsialaa on muun muassa Brothers in Arms -sarja. Heat on tarkoitus julkaista uuden sukupolven konsoleille ensi vuoden lopulla.