Wiin alkutaipaleella oli pula kolmannen osapuolen eli muiden kuin Nintendon julkaisemista peleistä, mutta nyt tuulen suunta näyttäisi kääntyneen. E3-messuilla Nintendo kehaisi 19 muun julkaisijan Wii-nimikkeen ylittäneen 400 000 kappaleen myyntirajan Yhdysvalloissa.
- Kun keskustelit kolmansien osapuolien kanssa tämän konsolisukupolven saadessa alkunsa, oli yleistä että he sijoittivat muihin konsoleihin paitsi Wiihin, Nintendo American johtaja Reggie Fils-Aime kertoi.
- He kaikki ovat tyrmistyneet markkinoilla tapahtuneesta suosiosta ja ovat joutuneet kirimään Wiin pelikehityksessä.
Fils-Aime lisäsi vielä että vasta nyt tuodaan niitä pelejä markkinoille, joiden julkaisijat aloittivat kehitystyön Wiin saavutettua äkkinäisen suosionsa. Kolmannen osapuolten myyntimäärät jatkavat siis vain kasvamistaan.
Microsoftin Don Mattrickin mielestä yhtiönsä voittaa Nintendon mennen tullen, kun ottaa huomioon kolmansien osapuolten yhteistyökumppaneiden taloudelliset mahdollisuudet. Wiin ongelmaksi tässä suhteessa Mattrick kertoo pelimyyntien jakautumisen: suosituimmat Wii-pelit ovat edelleen Nintendon omia, kun taas muut julkaisijat joutuvat taistelemaan jäljelle jäävistä voitoista.
Nyt monet julkaisijat ovat kuitenkin muuttaneet ajattelutapaansa pelien kehittämisessä, hyödyntämällä Wiin ohjaimien liikkeentunnistusta. Näihin kuuluvat mm. Wii-konsoliin alusta asti uskonut Ubisoft sekä Electronic Arts.
Pelianalyytikko Michael Pachter uskoi myös Wiin yli 20 miljoonaan omistajaan, joiden ostovoima ei jää julkaisijoilta huomaamatta.
- Kaikki pelit tullaan julkaisemaan Wiille, Pachter katsoi kristallipalloonsa.
Kommentit
Nintendon pressitilaisuus taisi mennä...
Nintendon pressitilaisuus taisi mennä todella penkin alle, jos noin moni on ehtinyt myydä jo Wiinsä pois? :O
Edit: Eipä tuo vakavaa ole, jos siitä ei vakavaa tee. ;)
Edit: mun moka, korjaan eli 20 000 = ...
Edit: mun moka, korjaan eli 20 000 = 20 miljoonaa. Kiitos ja anteeks.
Mutta Pachterin viimeinen kommentti on vallan mainio :D
Siinä tuli päivän/yön roflcopterit. H...
Siinä tuli päivän/yön roflcopterit. Hyvät kommentit Tautolta xD
hahhah tota viimeistä kommenttia :D E...
hahhah tota viimeistä kommenttia :D En mäkään sentään fanina noin toiveikas ole :D
Joo, että julkaisijat mutta entäs kul...
Joo, että julkaisijat mutta entäs kuluttjat? Katoin Nintendo E3 pressin ja suoraan sanoen, se oli syvältä.
No kuluttajathan voitettiin jo julkai...
No kuluttajathan voitettiin jo julkaisijoita aiemmin puolelleen, noin 25 miljoonaa myytyä konsolia puolentoista vuoden aikana. Jos tarkoitat vain "veteraanipelaajia", niin varmasti pettyneitäkin löytyy.
Nintendon pressin ohella messuilla esiteltiin tärkeitä ja kiinnostavia nimikkeitä niille, jotka viettävät enemmänkin konsolien kanssa aikaansa. Joten edelleen julkaisijatkin on saatu koukkuun.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi