Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Apex Legends -peliin on tulossa merkittäviä muutoksia.

Aiemmin suosittu verkkomoninpeli Apex Legends on alkanut kadottaa pelaajakuntaansa, joten EA aikoo toimia tuodakseen ihmiset takaisin räiskinnän pariin. Elokuun alussa alkanut Apex Legendsin 22. kausi jäi kauas odotuksista ja taloudelliset tulotavoitteet ovat jääneet saavuttamatta pelaajakadon vuoksi. Edes taistelupassimuutokset eivät tuoneet odotettua kasvua tuloihin. Toimitusjohtaja Andrew Wilson kuitenkin uskoo, että liiketoiminta saadaan taas nousuun ajan myötä "brändin vahvuuden, maailmanlaajuisen yhteisön koon ja aseman ansiosta".

"Merkittävän kasvun ja sitoutumisen edistäminen edellyttää suuria järjestelmällisiä muutoksia", toteaa Wilson. Tulevaisuudessa aiotaan pyrkiä innovatiivisempiin muutoksiin, mutta myös sisällön säilyttämiseen ja laajuuteen aiotaan keskittyä jatkossakin.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelit: 
Lähde: 

Pelikeskustelu