Euroopan Konami tiedottaa, että Pohjois-Amerikassa ja Japanissa Elebits-nimellä julkaistu yhtiön ensimmäinen Wii-peli tunnetaan vanhalla mantereella nimellä Eledees.
Peli kertoo maailmasta, jonka ainut energianlähde ovat eledees-olennot. Alun perin ihmisten kanssa hyvin toimeen tulleet otukset alkoivat ukkosmyrskyn jälkeen käyttäytyä oudosti. Pelaajan tehtävänä on asettua nuoren Kai-pojan housuihin ja selvittää, miksi näin on tapahtunut.
Urakkaa helpottaa työkalu, jonka avulla voi tarttua itse otuksiin sekä siirrellä tiellä olevia esineitä. Eledees-olentoja löytyy 15 erilaista, ja niitä keräilemällä saa työkaluunsa lisää tehoa. Jokainen laji vaatii erilaisen lähestymistavan. Jotkin yksilöt saattavat piileskellä esimerkiksi kodinkoneiden kätköissä.
Yksinpeli kattaa kokonaisuudessaan yli 25 kenttää. Lisäksi editointitilassa voi luoda omia kenttiä, joita myös kaverit pääsevät kokeilemaan WiiConnect24-palvelun ansiosta. Kokemuksen immersiivisyyttä lisää huomattavasti wiimote, jolla peliä luonnollisesti ohjataan.
Moninpeliä päästään harrastamaan neljän pelaajan voimin.
Kommentit
"Euroopan Konami tiedottaa, että Pohj...
"Euroopan Konami tiedottaa, että Pohjois-Amerikassa ja Japanissa Elebits-nimellä julkaistu yhtiön ensimmäinen Wii-peli tunnetaan vanhalla mantereella nimellä Eledees."
Onko tiedossa minkä takia kulkevat eri nimillä? :)
kuulostaapa tuo Eledees nimi tyhmältä...
kuulostaapa tuo Eledees nimi tyhmältä, ainenkin jos vertaa Elebits nimeen.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi