Saints Row -pelisarja jatkuu tällä viikolla Gat Out of Hell -lisäosansa muodossa. Myös yksittäisenä pelinä toimiva laajennus on jo päätynyt joidenkin pelaajien ulottuville, kuten GamesHQMedian julkaisema video todistaa. Tarjolla katsottavaksi on avoimen maailman seikkailun 35 ensimmäistä minuuttia. Materiaali on nimikkeen PlayStation 4 -versiosta.
Syntympäiväpippaloilla käynnistyvä, ja oikopäätä manan majoille suuntaava, tarina tapahtuu pitkälti kaupungissa nimeltään New Hades. Viiteen eri osaan jakautuvaa temmellykenttää lähdetään tutkimaan kahden hahmon turvin. Aiemmasta osasta poiketen päähenkilöitä ei päästä kustomoimaan oman mielen mukaan, mutta Saints Row 4 -pelitallennuksen avulla pääsee vaihtamaan Boss-hahmon ulkoasun.
Spoilereille haiskahtavan videoklipin pääsee katsastamaan alta. Itse pelin kimppuun päästään 23.1. Playstation 4:llä, Xbox Onella, Playstation 3:lla, Xbox 360:lla ja PC:llä. Samana päivänä myyntiin saapuu Re-Elected-versio itse Saints Row 4:stä Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.