Lionhead Studiosin suuri visionääri Peter Molyneux puhui Games Developer Conference -tapahtumassa Fable 2:n uusista ominaisuuksista ja demonstroi niistä osaa hyvin varhaisen kehitysversion avulla.
Pelin alussa päästään valitsemaan, haluaako pelata mies- vai naispuolisella hahmolla. Tällä kertaa rakkauselämä on oleellisemmassa osassa, sillä sankari voi mennä naimisiin, harrastaa suojattua tai suojaamatonta seksiä sekä saada lapsia.
Jälkikasvu seuraa isänsä tai äitinsä edesottamuksia ja kehittyy sen mukaisesti. Jos pelaaja kääntyy pimeälle puolelle, myös lapset käyttäytyvät ilkeästi. Toisaalta he myös ihailevat vanhempansa tekoja.
Eniten huomiota kiinnitti kuitenkin koira, joka kulkee sankarin mukana. Pelissä ei ole minkäänlaista minikarttaa, vaan suunnistaminen sujuu hauvan avustuksella. Koiraa seuraa jatkuvasti isäntänsä toimia, eikä sitä tarvitse erikseen komentaa. Suoraan eläintä päästään ohjastamaan minipeleistä.
Elikon käyttäytyminen riippuu ympäristöstä. Kaupungissa se kulkee aivan sankarin rinnalla, kun tutussa metsässä se vaeltelee ja nuuskii ympäristöä. Pelaajan ottaessa aseen esiin, älyää myös koira hyökätä. Mikäli eläimen käyttäytymiseen ei ole tyytyväinen, voi sitä nuhdella.
Toisaalta sen kanssa voi myös leikkiä, ja siitä voi tehdä haluamansa näköisen. Kauppapaikalle ilmestyy varmasti erilaista sisältöä tätä tarkoitusta varten. Lisäksi Molyneux antoi pientä vinkkiä verkko-ominaisuuksista toteamalla "Sinun on voitava tavata minun koirani."
Koiran rooli Fable 2:n tarinassa riippuu siitä, kuinka paljon siitä välittää. Jos sitä pitää liki, on sen merkitys luonnollisesti suurempi. Hauvan voi yrittää hylätä kokonaan, mutta silloinkin se raahautuu mutaisen likaisena raapimaan kotioveasi maailman ääristä saakka.
Molyneux'n tavoitteena on saada pelaajat oikeasti välittämään karvaturristaan.
Miehen muihin paljastuksiin pelin suhteen kuului muun muassa se, että Albionin maailmasta voi ostaa käytännössä kaiken maan. Esimerkiksi putiikin ostaminen avaa uusia sivutehtäviä. Nopea ja pinnallinen peluri läpäisee Fable 2:n jopa 12 tunnissa, mutta hän lupasi kestoa sekä syvyyttä löytyvän paljon enemmänkin sitä halajaville.
Valinnanvapaudesta Molyneux paljasti, että noin 70 prosenttia ykkösosan pelaajista valitsi hyvän reitin, joten tällä kertaa he pyrkivät sumentamaan hyvän ja pahan rajaa selvemmin. Maailman luvataan muuttuvan pelaajan valintojen mukaisesti.
Jää nähtävksi, kuinka hyvin Fable 2 onnistuu vastaamaan usein suuripuheisen Molyneux'n visioita.
Kommentit
Perus hypeä. Tosin jos homma pelittää...
Perus hypeä. Tosin jos homma pelittää niinkuin sanotaan, voi Fable olla aika kiukkunen pelikokemus.
Fable ykkönen oli jo niin loistava et...
Fable ykkönen oli jo niin loistava että kaitpa tämäkin tulee hommattua,Ei se minua haittaa vaikka kaikki hypet ei toteutuisikaan kunhan on vaikka fable ykkönen paremilla graffoilla ja ominaisuuksilla se riittää minulle.
Kyllä tätä innolla odottaa. Ykkönen t...
Kyllä tätä innolla odottaa. Ykkönen toisiaan oli jo varsin loistava. Hieman parannusta ja hiomista niin on varmasti loistava peli tulossa. Heti menee ostoslistalle tämäkin.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi