Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

God of War menestyy ja suuntaa PSP:lle sekä Hollywoodiin

PS2:n ensimmäinen God of War on myynyt 1,67 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa ja sarjan tänään ilmestyvää toista osaa on toimitettu kauppoihin jo yli miljoona kappaletta.

God of War II:n julkaisutilaisuudessa pelin ohjaaja Cory Barlog kertoi myös sarjan saapumisesta PSP-käsikonsolille ja painotti, että kyseessä ei ole käännös PS2-pelistä. PSP:llä Kratos seikkailee täysin uudessa tarinassa, joka kuitenkin liittyy koko sarjan taustalla olevaan juoneen, joka saattaa saada jatkoa myös God of War III:n muodossa. Barlogin pyrkimyksenä on, ettei sarjassa nähtäisi lainkaan pääjuonesta irrallaan olevia sivutarinoita.

Entertainment Weeklyn haastettalussa God of Warin luoja David Jaffe kertoi elokuvakäsikirjoituksen olevan jo valmis ja Barlog vahvisti leffan olevan menossa tuotantoon. Tuntien Hollywoodin toimintatavat hän kuitenkin suhtautui vielä varauksella elokuvan valmistumiseen, vaikka sitä toivoikin.

Suomessa God of War II ilmestyy näillä näkymin ensi kuun puolivälin aikoihin.

Galleria: 

Kommentit

Homma on menetetty, jos leffassa on jokin muu kuin K-18 -merkintä :)

Homma on menetetty, jos leffa tehdään ylipäätään...

Homma on menetetty, jos siitä ei tule Disneyn/Pixarin koko perheen hulvaton animaatioelokuva. :D

Joukki joukki. Vaarallisille vesille tosiaan mennään kun pelistä leffaa lähdetään tekemään. Vielä kun saavat Uwe Bollin ohjaajaksi. Noh, eiköhän ne huolella ja järjellä sen hoida.

doooooooddi!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi