Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Halon tekijä Bungie irtautuu Microsoftista (päivitetty)

Microsoft ja Bungie ovat ilmoittaneet irtautuvansa. Microsoftin vuonna 2000 ostama pelistudio toimii jatkossa itsenäisesti, mutta jatkaa yhteistyötään ohjelmistojätin kanssa.

Bungie aikoo tulevaisuudessa työskennellä paitsi uusien projektien myös Microsoftin omistaman Halo-sarjan parissa. Studio sai hiljattain valmiiksi Halo 3:n Xbox 360:lle.

- Tämä jännittävä kehitys Microsoft-suhteessamme mahdollistaa Bungien kasvamisen niin taiteellisesti kuin yhtiönä pyrkimyksessämme luoda maailmanluokan pelejä, studiojohtaja Harold Ryan kommentoi.

Ryanin mukaan Bungie jatkaa kehitystyötä ensisijaisesti Microsoftin pelialustoilla. Käytännössä studio on kuitenkin vapaa tekemään pelejä myös muille alustoille.

- Samalla kun tuemme Bungien halua palata juurilleen itsenäiseksi pelintekijäksi, jatkamme myös panostusta Halo-sarjaamme, Microsoftin peliosaston johtaja Shane Kim vakuutti.

Microsoft suunnittelee laajentavansa rahasammoksi muodostunutta Halo-sarjaa sekä Bungien että Peter Jacksonin kaltaisten uusien yhteistyökumppanien avulla.

Ilmoitus tuli vahvistuksena asiasta verkossa velloneille huhuille.

(Päivitetty 6.10. klo 0:37)

Galleria: 

Kommentit

Pelaajien kannalta hyvä asia? On jos jatkavat pelien tekemistä vain XO:lle :)

Eikä ole MS:ia hoputtamassa pelejä markkinoille.

Saas nähdä mitä uutta Bungie keksii itselleen, saivat varmaan vaan tarpeeksi pelkästä Halosta tässä vuosien myötä. Toivottavasti vaan kyseessä olisi joku ei-fps peli, seikkailupuolta kun pitäisi saada lisää.

Noniin nyt pelejä PS3:lle.

^Tuskin tulee kun MS vielä omistaa osan Bungiesta.

Bungien Weekly Updatesta:

Well continue to make Xbox 360 games, and well continue to make amazing games for MGS. In that regard, nothing has changed. All that has changed is that now Bungie Studios is once again, the property of the folks of Bungie Studios. Microsoft is and will continue to be, a brilliant, inventive and creatively collaborative publishing partner. Practically speaking, nothing has changed and you guys wont see much, if any difference, for a while unless you come to work for us, that is were hiring at http://www.bungie.net/inside/jobs.aspx

Microsoft jatkaa Bungien osakkaana ja firmojen välillä on pitkä sopimus (Microsoftin sataprosenttisesti omistaman) Halo-projektin kehityksen jatkamisesta, joten eiköhän tässä ole kysymys enemmänkin omistussuhteiden uudelleen järjestelystä ja/tai palkitsemisesta kuin mistään dramaattisesta erosta. "Erossa" Bungien pojat olisivat joutuneet lähtemään jotakuinkin tyhjin käsin ja joutuneet perustamaan uuden firman.

Täytyy kuitenkin vaan ihmetellä mitä Bungien väki luulee voivansa tehdä sellaista mikä osana Microsoftia ei olisi ollut mahdollista... ainoat jotka tulevat mieleen ovat omat IP:t ja multiplattaripelit. Toivottavasti kuitenkaan pudotus maanpinnalle ei ole kovin raju, kun Microsoft ei enää olekaan kaatamassa saavikaupalla rahaa poikien omiin projekteihin ja niiden markkinointiin.

Eiköhän Halo 4 tule vielä markkinoille. Niin hyvin Halo 3 tahkoaa rahaa, ettei Bungie voi olla tekemättä Halo 4:sta...

Tuskin noilta mitään tulee multiplattariksi lähiaikoina, mutta olisi kiva jos se Halo DS näkisi nyt sitten vihdoin päivänvalonsa :) Ei se varmasti mikkisoftalta olisi juurikaan pois kun käsikonsoleilla ei kilpaile.
(vielä)

"ainoat jotka tulevat mieleen ovat omat IP:t ja multiplattaripelit. Toivottavasti kuitenkaan pudotus maanpinnalle ei ole kovin raju, kun Microsoft ei enää olekaan kaatamassa saavikaupalla rahaa poikien omiin projekteihin ja niiden markkinointiin."

Näyttää olevan ihan Microsoft Gamestudiosin käytäntö. Mass Effectiin, Alan Wakeen ja Gears of Wariin jne.. kaadetaan rahaa vaikka nimikkeen omistaa itsenäinen studio.

Viimeisimmät käänteet (PGR:n kehittäjä Bizarren meno Activisionille ja nyt Bungien itsenäistyminen) pistävät todella miettimään, millaista strategiaa Microsoftin peliosasto tulevaisuuden varalle kaavailee.

Ihmettelyä blogissa: http://blog.konsolifin.net/2007/10/06/mita-teet-microsoft/

Ei ole ensimmäinen kerta kun Microsoft menettää ehkä ne kyvykkäimmät aivot muualle. Olisiko yrityskulttuurissa kenties jotain vinossa; halutaan vain tehdä taaloja taiteelllisen/ammatillisen kunnianhimon kustannuksella?

Voi kuvitella monen kovan nimen olevan aikamoisia "tapauksia" luonteiltaan, sellaisia jotka eivät jää nöyrästi sorvin ääreen kun pomo niin käskee.

Bungiella oli myös ilmeisen tarkoituksella haluttu pitää etäisyyttää Microsoftin väkeen. Kuvaavaa on kuinka kulkuluvat talon sisällä oli jätetty näiden salkkumiesten kohdalla vain siihen pääsisäänkäyntiin :)

"The Bungie-Microsoft rift is mostly being covered by Jacob Metcalf, a Seattle Post-Intelligencer blogger who posts under the name 8Bitjoystick.

Metcalf says he has an insider in Bungie who tells of being sick of working with Microsoft for various reasons, not the least of which is meddling by the parent. The company wants to go independent, according to this insider." - http://money.cnn.com/

"Näyttää olevan ihan Microsoft Gamestudiosin käytäntö. Mass Effectiin, Alan Wakeen ja Gears of Wariin jne.. kaadetaan rahaa"

"kaadetaan rahaa" on hieman eri juttu kuin "kaadetaan raahaa saavikaupalla". Joku Alan Wake ei todellakaan saa Microsoftilta samaa huomiota kuin Halo 3.

Ensin tuli ensimmäinen Halo. Se väännettiin vuodessa kuosiin, koska Microsoftin mukaan se PITI saada julkaisuun. Sen takia pelin tarinasta jouduttiin karsimaan kaikkea ja kierrättämään samoja paikkoja.

Sitten tuli Halo 2. Siitäkin luin, miten Bungie valitti, miten heiltä loppui aika kesken.

Lopulta tuli Halo 3, minkä ajankäytöstä en ole vielä tietoinen, mutta voisin kuvitella näin: jos heidän lempipelisarjasta on kaksi kolmasosaa raiskattu ajan puutteen takia, pistääkö se miettimään, että pärjäisikö Bungie paremmin itsekseen? Varmasti heillä nykyään riittää rahaa pelkästään kolmannen osan menestyksen johdosta. Valve teki Half-Life kakkosen kaikessa rauhassa sen takia, koska heillä oli ykkösen menestyksen johdosta pohjattomat varat.

Oma firma -> enemmän vapauksia päättää asioista. Varmasti nuo kahden ekan pelin kiireet kyrsivät pelintekijöitä tavalla tai toisella.

Pawe kirjoitti:

"Toivottavasti vaan kyseessä olisi joku ei-fps peli, seikkailupuolta kun pitäisi saada lisää."

Niiden ongelma on vain tämä:

http://justadventure.com/yabb/YaBB.pl?num=1191162538/0

Ei juuri herätä mitään kiinnostusta, en pitänyt halosta, miksi pitäisin Halosta ps3:lla?? Eli turha on sanoa, että: ''eiköhän ps3:n omistajat pian rupea pitämään halosta''.
Ainoa asia joka kiinnostaa on, onko Bungiella potentiaalia tehdä jotain muuta kamaa..

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi