Insomniac Gamesin pidetty pelisarja Ratchet & Clank on valloittamassa animaatioelokuvan muodossa myös valkokankaita. Mukaan kuvioihin on napattu varsin isoja Hollywood-nimiä.
Nimekkään näyttelijäkaartin etunenässä loistaa Rambona tunnettu, ikoninen Sylvester Stallone. Stallone on tekemässä paraikaa paluuta myös legenaarisen Rocky-hahmonsa saappaisiin Creed-elokuvan myötä.
Muista nimistä mainittakoon Big Lebowskin Walterina vaikuttanut John Goodman, Sideaways-elokuvasta palkintoja kahminut Paul Giamatti sekä Netflixin Daredevil-sarjasta tuttu Rosaria Dawson.
Ratchet & Clank on tekemässä paluuta myös pelimuodossa. Insomniacin kehittämä uudelleenherättely lipsahti juuri paljastetun tiedon mukaan ensi vuoden keväälle. Kumppaneiden valkokangasdebyytti on nykyisen tiedon valossa huhtikuun lopulla joten todennäköistä lienee, että Sony haluaa saada pelijulkaisun kuluttajille samoihin aikoihin.