Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Huhu: Activision ostamassa GTA-julkaisijan

MCV UK raportoi maailmalla liikkuvista huhista, joiden mukaan Activision Blizzard olisi pohtimassa Take-Two Interactiven ostoa. Take-Twon pelitalliin kuuluvat muiden muassa Mafia, Civilization, BioShock, sekä Rockstarin Grand Theft Auto ja Red Dead Redemption.

– Kansainvälisen pelialan ylempien johtajien kesken liikkuu vahvoja huhuja, mutta tällä hetkellä ne ovat vain huhuja. Ja kuten olette kuulleet viikon muita viikon Activision-uutisia, niin kaikki odottavat heidän seuraavaa siirtoaan, kertoi MCV:lle jutustellut vanhempi johtaja.

Viimeksi Take-Two kauppasi itseään vuonna 2008 ja silloin Electronic Arts piiritti firmaa innolla, mutta sopimukseen ei kuitenkaan päästy.

Activision puolestaan ilmoitti tällä viikolla karsivansa pelijulkaisujaan rankalla kädellä ja samalla yhtiö sulkee osastojaan sekä studioitaan. Hyllylle laitettiin ainakin Guitar Hero, DJ Hero, Tony Hawk ja True Crime. Call of Duty, World of Warcraft ja StarCraft jatkavat yhtiön tukijalkoina jatkossakin.

Galleria: 

Kommentit

Logojen värimaailmakin on jo valmiiksi sopusoinnussa. ;)

Take-Twolla ja Rockstarilla on diili, että perustajaveljekset Sam ja Dan Houser sekä muut avainhenkilöt jatkavat Rockstarilla vuoden 2012 tammikuun loppuun. Jos Activisionin ostos toteutuu, niin jäbät tuskin jäävät norkoilemaan nurkille.
http://www.konsolifin.net/playstation/uutiset/5625/

NOOOOOOOOOOOOOOOUUUUUU!!!!!!!!!

Jopa mielummin EA, mutta ei Activiosion... Ejejejejejejejejejei....

GTA: Modern Day Drunk :(

Julkaisija: activision
Tekijä: rockstar and take-2
Soundtrack: justin bieber only

Ei kyllä vaikuta hyvältä yhtään.Toivotaan että rockstar ei ole niin rahan tarpeessa tai muuten vaan muuttuneet liian ahneiksi,että myyvät omansa boddy "the money eater" kotickille.

Ei kiitos! Bugisia viritelmiä löytyy jo kyseiseltä julkaisijalta ihan tarpeeksi, joten turha mennä pilaamaan muidenkin tekeleet. Enää puuttuisi, että EA:n liukuhihnatehdas olisi tulossa kuokkimaan kekkereille.

Toivottavasti tämä ei toteudu... Ei oo Activisionin ahneudella enää mitään rajaa! :(

Toisaalta tämä voisi tarkoittaa lisäpanostusta 2K Sportsin urheilusarjoihin (lue: NHL sarjaan).

Activisionilla on kohta monopoliasema.

Ei mitenkään ihmeelliseltä kuulostava uutinen, Take-Two on käsittääkseni kamppaillut taloutensa kanssa pitemmän aikaa, ja Activision hanskaa rahan tekemisen.

Rockstarin pojilla en usko olevan hätäpäivää. Jos Activisionin linjaukset eivät kiinnosta, on miehillä niin kovat CV:t pelialalta että voivat helposti polkaista oman menestyvän studion pystyyn Respawnin malliin.

Kohta pukkaa Gta:n kerran vuoteen ja laadullisesti kaikki tulee olemaan täyttä paskaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi