Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Infoa Gran Turismo 5 Prologuesta

Gran Turismo -sarjan luoja Kazunori Yamauchi on paljastanut japanilaisessa Weekly Famitsu -lehdessä muutamia yksityiskohtia PS3:n Gran Turismo 5 Prologuesta, joka ainakin Japanissa tulee saataville lokakuussa.

GT5 Prologuen päävalikosta löytyy Home-ikoni, josta pääsee syksyllä käynnistyvään Home-palveluun, jonne luodaan oma Gran Turismo -alue. Myös Homesta on mahdollista päästä suoraan pelin päävalikkoon.

Pelistä löytyy oma My Page -sivu, joka toimii tavallaan muokattavana valikkona. Sinne saa näkyviin vaikkapa oman paikkakuntansa sään, jotta muut pääsevät näkemään millainen keli kilpakumppanin kotikonnuilla vallitsee. Yamauchi toivoo saavansa sivulle myös muun muassa PS3:n kaverilistan.

Autoja pelistä löytyy 40 kappaletta ja ratoja neljä, joista kuitenkin löytyy yhteensä kahdeksan vaihtoehtoa (reverse?). Ainakaan maksullista lisäladattavaa ei ole odotettavissa. Kisoissa radalla on kuusitoista autoa, mutta verkkopelissä mahdollisesti vain kaksitoista. Verkkopelissä on mahdollista kisata ilman chat-ominaisuutta tai avoimin mikein.

Yamauchin mukaan Prologue on jotain aikaisemmista osista tuttujen GT- ja Aracade-pelimuotojen väliltä. Kisoista on mahdollista voittaa rahaa, jolla voi hankkia uusia autoja, mutta autojaan ei pääse tässä versiossa vielä tuunaamaan. Prologuen pelitallennukselta löytyvät autot ja rahat on mahdollista ladata joskus ensi vuonna julkaistavaan Gran Turismo 5:een.

Yamauchi toivoo saavansa GT5 Prologueen mukaan vielä GT4:n B-spec -pelimuodon, jossa ajamisen sijasta annetaan vain ohjeita tekoälykuskille. Päätöstä B-specistä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Galleria: 

Kommentit

"aivoimin mikein"

Big O, kieli pois poskelta :D

12 autoakin onlinessa on tarpeeksi,
jos/kun grafiikkaa ei jouduta karsimaan GT-modesta.
tuo säätila on jokseenkin turha ominaisuus, sään näkee niin kovin monesta paikasta muutoinkin.

ja B-Spec... ei ainakaan täällä kaivata sitä.

Ei muuten ehkä kannata pitää kaikkea ihan kiveen kirjoitettuna, sillä näköjään tuota japania on taas eri sivuilla tulkittu hiukan eri tavalla.

Esim. toisten mukaan _mitään_ lisäladattavaa ei ole luvassa, kun taas toisten mielestä _maksullista_ ladattavaa ei tule, joten ilmaista olisi tulossa.

Lisäksi tuo neljä rataa ja kahdeksan "layoutia" vähän hämää...

Toivottavasti nyt ei tarkoiteta noilla radoilla reverseä, sillä itse odotan ainakin näiden tarkoittavan clubmanstage tapaisia tapauksia (radasta löytyy useampi versio clubmanstage ja special stage ovat periaatteessa sama paitsi jälkimmäinen on pidempi.

Onko tämä nyt sitten ainoastaan psn peli vaiko saadaanko ihan levyllä? tälläinen pikkuversion sisältävä levy voisi myös sisältää paljon muutakin kivaa pikkusälää kuten vaikka Gran Turismo 1 ja 2 jotka pystyisi myös psp:lle heittämään mutta tämä on vain toive ajattelua :/

Kylläpäs kuulostaa rajoitetulta. Ainakin kun itse tottunut jo kaikkeen Forza 2:n tarjoamaan. D:

Olikos tämä maksullinen vai ilmainen "peli" ?

Hyvin todennakoisesti maksullinen, imuroitava peli Playstation Networkista.

Missä muuten psp:n Gran Turismo viipyy?

Ilmestyy psp:n ratin kans boxis. Köh.

"Olikos tämä maksullinen vai ilmainen "peli" ?"

maksullinen. mutta miksi kyllä se ihan oikea peli se on. 12 autoa onlinessa kuulostaa kyllä todella hienolta. En malta odottaa.

Edit: Viestiä siistitty, XShava

"maksullinen, mutta miksi kyllä se ihan oikea peli se on. 12 autoa onlinessa kuulostaa kyllä todella hienolta. En malta odottaa" -The Great Samu

Juu no voihan sitä peliksi kutsua, mutta 40 autoa ja mahdollisesti tuo 4 rataa on kuitenkin aika vähän. Itse kutsuisin sitä ennemminkin normi demoa laajemmaksi maksulliseksi kokeiluversioksi GT5:sta.

Ja mitä ihmeen henk. koht. traumoja sulla on xboxia ja xbox pelaajia vastaan? Ihan ihme kommenttia tulee vähän joka viestissä ;)

Edit: Lainausta siistitty, XShava

"Itse kutsuisin sitä ennemminkin normi demoa laajemmaksi maksulliseksi kokeiluversioksi GT5:sta."
No eikös sen ole tarkoitus ollakin tälläinen?

Kyseessä on alusta lähtien ollut GT5:n "esiversio", eli kait se suomennettuna voisi tarkoittaa kokeiluversiota. Enemmän kuin demo, vähemmän kuin kaupasta ostettava täysihintainen peli.

The Great Samu, nyt lopettele Microsoftin konsolin omistajien nimittelyn. Vielä kun törmään kirjoituksissasi kertaalleen asiaan, laitan sinut 2 -viikoksi jäähylle.

--> Nisupulla ja Pibe: Näinhän se onkin, mutta viittasinkin Samun tekstiin "kyllä se ihan oikea peli se on." Eli en nyt sitä varsinaiseksi peliksi sanoisi, koska kyseessä on esiversio/kokeiluversio, joka on varmasti aika raakile verrattuna lopulliseen GT5:seen.

Ja pointsit XShavalle. Jo oli aikakin puuttua Samun kirjoitteluun.

Juurikin pelin raakile..Tulihan GT4stäkin Prologue-versio aikoinaan.. Ja ne hätäiset, jotka tämän välttämättä haluavat ostaa, saavat luultavasti taas alennuksen täysversiosta, kun tämän vievät vaihdossa, niinkuin GT4nkin tapauksessa.. GT4 Prologue sisälsi myös sen ajokoulun, missä hankitut ajokortit sitten säilyivät muistikortilla ja jos kaikki oli hankittu, tuli kokoversion aloittaessa vielä 100000cr. rahaa tilille. Eli itse ainaki tykkäsin, ku sai sit heti paremmalla autolla aloittaa, ni pääs nopeesti ohi iiseimmistä kisoista.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi