"Nintendon suurin haaste tällä hetkellä on säilyttää sisäinen energiansa ja momenttinsa. Tärkein tehtäväni on ehkäistä tilanne, jossa Nintendo nähtäisiin ylimielisenä tai hyvän olon tunteeseen tuuduttautuneena. Haluamme estää vauhtimme hidastumisen," japanilaisyhtiön johtaja Satoru Iwata totesi Newsweek-toimittaja N\'Gai Croalin E3-messuilla tekemässä haastattelussa. Äskettäin julkaistu haastattelu sisältää muitakin mielenkiintoisia tiedonmurusia.
Iwata paljasti ohjanneensa ennen hyvin suljettuna pidettyä Nintendoa avoimempaan suuntaan. Yhtiö järjesti ennen E3-messuja kehittäjäkonferenssin, jossa Wii Sports -tiimi kertoi kehittäjille, miten nämä voivat kehittää liiketunnistinkontrolleja parempaan suuntaan. Kehittäjiltä saatu palaute oli Iwatan mukaan positiivista.
"Kehittäjät olivat yllättyneitä, että paljastimme nämä asiat heille. Nintendoa on ennen pidetty hyvin pihinä informaation suhteen. Oma pelinkehitystaustani auttoi ymmärtämään, että muutkin haluavat tietää näistä asioista. Vakuutin monelle ihmiselle, että meidän tulisi jakaa tämä tieto muiden kanssa. On toki mahdollista, että meitä imitoidaan, tai ideoitamme käytetään, ennen kuin ehdimme itse hyödyntää niitä. Mutta mikäli ala ei kasva, emme mekään voi kasvaa, ja meidän tulee auttaa pelialaa selviämään, jotta voimme itse selviytyä sillä."
Kommentit
Iwata tuntuu puhuvan ihan asiaa; varm...
Iwata tuntuu puhuvan ihan asiaa; varmasti Nintendolle on enemmän hyötyä jakaa tietoa ja saada liikkeentunnistus myös 3rd partyile kunnolla hanskaan kun pimittää osaamistaan ja tietoa.
Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl s...
Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl sanoa, että eipä juuri huikaisevia third-party pelejä ole wiille tulossa... Ainakaan lähiaikoina.
No johan oli löpinää kerrakseen...
No johan oli löpinää kerrakseen...
Kiva kuulla että tähän suuntaan on me...
Kiva kuulla että tähän suuntaan on menty nipalla vihdoinkin. Ehkä tuloksetkin alkavat sitten näkyä viimeistään ensivuonna.
"Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl ...
"Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl sanoa, että eipä juuri huikaisevia third-party pelejä ole wiille tulossa... Ainakaan lähiaikoina"
No eihän ne loistavat 3rd-partypelit voi tullakkaan välittömästi tälläisen uutisen jälkeen. Pelinkehitys ei ole kovin nopeaa, varsinkaan niiden hyvien pelien kohdalla.
Eipä ole meillä wiisportin jälkeen ju...
Eipä ole meillä wiisportin jälkeen juuri konetta käytetty. Jopa mukulat pelaa X-lootalla ja PSonyllä wiin pelien puutteessa. Ihmettelen tuon wiin myyntilukuja kun ei ainakaan täällä härmänperällä ole koneelle kunnon pelejä.
Toivotaan että sieltä rupeaa pukkaamaan kunnon pelejä niin että säilyy terve kilpailu alalla. Sehän on niin kuin jo aiemminkin todettu, pelaajien etu.
Nyt syksyllähän niitä kunnon pelejä a...
Nyt syksyllähän niitä kunnon pelejä alkaa vihdoinkin pursuamaan enemmänkin markkinoille, itsellä ainakin tuntuu olevan jo vähän runsaudenpulaa hankintojen suhteen.
"Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl ...
"Paljon on puhetta, mutta täytyy kyl sanoa, että eipä juuri huikaisevia third-party pelejä ole wiille tulossa... Ainakaan lähiaikoina."
Zack&Wiki? RE:UC? Madden '08? Guitar Hero 3? NiGHTS? RRR 2? Riippuu tietysti mikä on "lähiaikoina"...
Joopas joo, wii on pelien puolesta to...
Joopas joo, wii on pelien puolesta toistaiseksi turha vehje, minä pelailen cubella vielä muutaman vuoden hommaan wiin sitten kun mario galaxyt ja vastaavat löytyvät halpalaarista.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi