Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kehittäjät vaativat tunnustusta L.A. Noiren kehitystyöstä

L.A. Noiren lopputeksteistä pois jätetyt kehittäjät vaativat L.A. Noire Credits -verkkosivuilla tunnustusta tekemästään kehitystyöstä. Sivusto kertoo antavansa täydellisen listan pelin tekoon osallistuneista henkilöistä.

The Sydney Morning Heraldin artikkelin mukaan pelin tekijälistasta puuttuu henkilöitä, jotka olivat mukana projektissa pisimmillään jopa neljä vuotta. Yhteensä australialainen Team Bondi työsti peliä arviolta seitsemän vuotta.

Eräs kehittäjä kertoo työskennelleensä projektin parissa kolme vuotta, kunnes joutui ottamaan lopputilin surkeiden työolosuhteiden takia. Hänen mukaansa kehittäjät joutuivat paiskimaan 10-12 tunnin työpäiviä lähes päivittäin, myös viikonloppuisin.

IGDA:n (International Game Developers Association) Melbournen-edustaja kehoitti alan työntekijöitä tarkistamaan sopimuksensa ennen allekirjoittamista, jotta tiedetään, kenelle tunnustuksia pelistä jaetaan.

IGDA:n ohjeistuksien mukaan tekijälistalla tulisi mainita kaikki yli 30 päivän ajan pelin tuotantoon osallistuneet riippumatta siitä, ovatko he mukana projektissa tai töissä pelin valmistuessa. Ohjeistukset jätetään kuitenkin noudattamatta suurimmissa pelitaloissa.

Muutamia vuosia sitten samanlaisia ongelmia ilmeni toisen Rockstarin julkaiseman pelin kanssa, kun Rockstarin Wienin-yksikkö jätettiin pois Manhunt 2:n lopputeksteistä. Myös Warhammer Onlinen kohdalla puhuttiin puutteellisista tekijälistauksista.

Kehittäjien mukaan monet alan yritykset haluavat, että työntekijät ovat osallistuneet nimenomaan valmistuneen projektin kehittämiseen.

Galleria: 

Kommentit

Oliko se Duke Nukem Forever vai tämä missä he julkaisivat listan nimistä jollekin nettisivulle.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi