Pitkään odotetusta Starfield-seikkailusta on paljastunut uusia tietoja pelintekijöiden Q&A-tapahtumassa, joka järjestettiin vastikään Discord-palvelun kautta.
Tiedonjyväsiä jakelivat avaruuseepoksen parissa Lead game designer -tittelillä työskentelevä Emil Pagliarulo sekä Lead quest designerina toimiva Will Shen.
Selville saatiin muun muassa, että pelaajat voivat omistaa koteja useissa kaupungeissa. Osan asumuksista voi ostaa, kun taas osan saa palkkioina tietyistä tehtävistä. Tämän lisäksi kerrottiin, että pelaajan hahmon vanhemmat voivat olla mukana pelissä, mikäli valitsee omalle hahmolleen Kids Stuff -nimisen ominaisuuden. Vanhempien ulkoasu muodostetaan pelaajan luoman hahmon mukaan.
Salakuljettaminen on myös mahdollista osana seikkailua. Tarjolla on erilaisia avaruusalusten osia ja moduuleita, jotka mahdollistavat tavaroiden kätkemisen. Huomattavaa kuitenkin on, että rikoksista kiinni jäätäessä on joko maksettava sakkoja tai vaihtoehtoisesti päädyttävä vankilaan. Vankilapaot ovat kuulemma myös mahdollisia.
Eri ryhmittymien juonikuviot voi kokea itsenäisesti ja useampaan liittyminen on myös mahdollista. Täysin pasifistina juonen kokeminen ei kuulemma ole mahdollista, mutta pelaajille on tarjolla useampia ei-tappavia vaihtoehtoja aina aseista dialogivaihtoehtoihin. Matkakumppaneita pelaajalle tarjotaan puolestaan yli 20 erilaista.
Bethesda-studio on myös vastikään kertonut pelin valmistuneen eli menneen kultaan. Peli julkaistaan päivämäärällä 6.9. Xbox Series X|S:lle ja PC:lle nimikkeen ennakkolataamisen voi aloittaa tänään. Steam-käyttäjät joutuvat odottamaan lataamisen alkua tämän kuun 30. päivään.
Keskustelualueemme Starfield-ketjuun pääsee klikkaamalla tästä linkistä.
Lisää aiheesta: