Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Killzone-kehittäjä torjui syytteet pelin harmaudesta

Julkaistun kuvamateriaalin perusteella PlayStation 3:n Killzone 2:ta on syytetty turhan harmaaksi peliksi. Pelin ohjaaja Mathijs de Jonge lupaa asian olevan kuitenkin toisin.

– Ensimmäiset julkaistut kuvat olivat vain yhdeltä tasolta, joka oli vielä aikaisessa tuotantovaiheessa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että lopullisessa pelissä on todella rikas ja monipuolinen väripaletti, mutta se onnistuu silti säilyttämään karhean realistisen ulkonäön ja tuntuman, de Jonge vannoi.

Hän myös vertaili Killzone 2:ta muihin räiskintöihin.

– Onnistuimme menemään niin pitkälle kaikilla osa-alueilla, että tämä peli todellakin tuntuu uuden sukupolven peliltä. Kun palaan kotiin pitkän työpäivän jälkeen pelailen muita räiskintöjä rentoutuakseni. Vaikka todellakin nautin niiden pelaamisesta, on ero grafiikan laadussa, tuotantoarvoissa ja itse pelikokemuksessa silmiinpistävä, hän kuvaili.

Killzone 2 julkaistaan PlayStation 3:lle Euroopassa 25. helmikuuta.

Galleria: 

Kommentit

jotenkin ei edes kuvittelisi tuon maailman olevan värikäs kun lukenu minkälaisesta maailmasta on siinä kyse

Totta. Ei mua kyllä tosissaan hirveästi haittaa, vaikka ei olis mikään kauhean 'värikäs'. Onhan se tietty mukava kun löytyy erilaisia värisävyjä ymsyms. jne.
Ei sitä tiedä vaikka joutuis joskus elämään tommosessa planetaassa (?) Ei varmastikkaan meidän elinaikana mutta myöhemmin tulevaisuudessa... jossain muualla, kenties.

Peli julkaistaan justiin sopivasti et ehtis tulla synttärilahjaks, mutta saa nähdä.

Itse ymmärrän peliin (tai sen värimaailmaan) kohdistuneen kritiikin...
Puhe harmaudesta alkoi siis juuri tuolloin ensimmäisten kuvien perusteella ja kieltämättä pelin värimaailma oli tuolloin todella tylsän näköinen, mutta siitä on tultu jo pitkälle.
Nyt uudemmissa videoissa väriä on jo paljon enemmän vaikkei mistään karkkiväreistä nyt puhutakaan..
Killzone näyttää värimaailmalta yllättävän miellyttävältä "perus" harmaaksi peliksi...

Kuvien perusteella sanoisin "hailakaksi".

Damage control päällä ja peli ei ole vielä edes ilmestynyt. Tulee Eggebrecht mieleen. Jos lehdistölle annetut kuvat eivät vastaa peliä niin kannattaisiko pistää parempia kuvia jakoon? "Ostakaa peli niin näette että se on oikeasti todella monipuolisen näköinen!"

Tulee kovin mieleen Killzone 1. Sitähän hypetettiin aika kovin ja väitettiin, että se rikkoo ties mitä ennätyksiä ja kuinka hieno yms. se on. Lopuksi kyse oli keskinkertaista (tai sitä huonommasta) putkiräiskinnästä. Vaikuttaa, että tällekin käy samoin. Kova on uho ja mahti, mutta jostain syystä konkreettiset todisteet tämän pelin parhaudesta puuttuvat vieläkin.

Urbaani- ja aavikkopaletti = huono peli?

No jaah.

Ehkä voisi olla vihreätä sun muuta enemmän.. Toisaalta kyse on sodasta ja ainakin Israel ja Irak, sekä Afganistan näyttävät kamalan harmailta ja ruskeilta. Jos haluaa värikästä sotaräiskintää, niin Halo 3 auttaa tuohon.

Vai damage kontrollia? Katoppa mahe niitä videoita ja kuvia lisää ja sitten lauo tuollaisia päättömyyksiä kuin damage kontrollia. Kaikkea muuta kuin damage kontrollia. Kyllä asiat pitää oikoa jos osa pelimediaa alkaa päättömyyksiä laukomaan.

EDIT.
Yritäkkää ymärtää että harmaan ja sateenkaari oksennuksen välille mahtuu myös muita vaihto ehtoja. Älkää olko niin yksikatseisia kuin pelimedia.

Miksi ihmeessä tämänlaisen maailman omaava peli pitäisikään olla erityisen värikäs? Ihme, että edes vaivautuivat puolustelemaan värimaailmaa studiolta käsin, vaikka haastattelua (?) lukematta voisin kuvitella tuota kysyttäneen de Jongelta.

"Tulee kovin mieleen Killzone 1. Sitähän hypetettiin aika kovin ja väitettiin, että se rikkoo ties mitä ennätyksiä ja kuinka hieno yms. se on. Lopuksi kyse oli keskinkertaista (tai sitä huonommasta) putkiräiskinnästä. Vaikuttaa, että tällekin käy samoin. Kova on uho ja mahti, mutta jostain syystä konkreettiset todisteet tämän pelin parhaudesta puuttuvat vieläkin." - Pawe

Joo samat fiilikset täällä. Hype on helvetin kovaa tällä hetkellä ja hienoja trailereita sun muita pukkaa ulos ja fanipojat tietää kertoa että tämä on maailman paras peli koskaan. Itsellänikin mielenkiinto heräsi ja onnistuessaan tämä peli saattaa viimein pakottaa minut ostamaan PS3:n. Luultavasti kuitenkin kyseessä on todella keskinkertainen perus-fps varustettuna hyvillä grafiikoilla mutta keskinkertaisella nettipelillä.

Ihan OT, mutta alkaa syömään nää ikuiset negatiiviset persoonat näillä "alan" sivuilla...
Pelaajalehden kommentit nyt on oma lukunsa, mutta täälläkin jotkut, usein samat naamat, (kuten yllä Mahewcoro) jaksaa kommentoida jokaista uutista vähintäänkin lievästi negatiiviseen sävyyn...
Jos tykkää vain boxista tai wiistä niin hyvä juttu, mutta tarvitseeko jokaista pleikka-aiheista uutista jotenkin käydä dissaamassa..?
Tarvitseeko sitä omaa hankintaansa niin kovasti perustella koko ajan..?

Ja aiheesta vielä..
Killzone näyttää hyvältä ja varhaiset ennakot ja arviot lupaavat hyvää...
Ja jos keskiarvo on jotain 85+ niin se on jo oikein hyvä, vaikka tässä tapauksessa suurin osa lyttäis pelin flopiks, mutta se nyt on tätä nyky pelimediaa se...

Jaffaman ja karibu voivat rauhassa lukaista uutisen uudelleen. Ja näkökulmaa voi hakea vaikka hiljattaisesta Deadly Creatures -uutisesta joka on aika samantyylinen.

Tällä uutisella nyt ei oo mitään yhtäläisyyttä Deadly Creatures uutisen kanssa...
Hieman erilainen äänensävy kehittäjällä...
Uhkailu ei ole ihan sama asia kuin se että "puolustelee" vääristynyttä kuvaa minkä peli on saanut maailmalla...

Jos vaivaudut katsastamaan Killzone2:sen ensimmäisiä kuvia ja vertailet niitä uudempiin on väriskaala muuttunut aikalailla, joten kritiikki ei oo enää samalla tavalla asian mukaista...Toki on se edelleen pääsävyiltään harmaan ruskea, mutta se nyt varmastikin on ihan tarkoituksellista eikä enää häiritse samalla tavalla kuin ehkä alkupuolen kuvissa..

Mutta mun kritiikki sua ja muutamaa muuta kohtaan tällä sivustolla (ei mitään henkilökohtaista kylläkään) johtui lähinnä sun yleisasenteesta lähinnä PS-uutisia kohtaan...
Esimerkkinä tämä uutinen: Puhutaan pelin värimaailmasta/harmaudesta jne. joten kommentit voisivat olla lähinnä omia mielipiteitä asian suhteen. Ei mua haittaa jos joku on asiasta eri mieltä..Mutta se jos asia väännetään väkisin johonkin aivan asian viereen ('damage control' bla bla) hieman alkaa vituttamaan..
Tätä tapahtuu kaikille varmaan joskus ja itse näkee että huomio uutista vain hieman eri näkökulmasta ja lukee rivien välistä tms.
Mutta sulla on taipumusta vääntä jokaisesta uutisesta jotain...tai ainakin kun kommentoit jotain tällä puolella sivustoa se on negatiivinen liittyi se aiheeseen tai ei..

En tiedä miksi vaivaudun, mutta menköön nyt kuitenkin..
Huomasin myös että sun asentees muuttuu kun puhutaan boxin tms. uutisista..Kovasti aina puolustamassa sitä omaa konetta (?)..

Sori, mutta vanhana PS-pelaajana (omistan PS1:n, PS2:n ja PSP:n alkuperäiset mallit) nykyisen Sonyn puuhat eivät yksinkertaisesti nappaa, ja se aiheuttaa negatiivisuutta. Tämä pelien harmausjuttu on minulle tärkeä asia, ja siitä lisää satikutia. Olen pettynyt Sonyyn ja heidän nykyisiin peleihinsä, ja se näkyy, etenkin jos uutisessa on tällainen sävy.

En ymmärrä miksi pelin harmaus voisi olla negatiivinen asia, ei kaikkien pelien tartte olla karkeilla kuorrutettu...

Ite odotan tätä peliä ihan mielenkiinnolla. Ja Pelaajalehden Thomas Puhan kommenteista päätellen voin olla jo sitä mieltä että tulossa on oikeasti hyvä peli. Jätkä kun on jo pelannut kyseisen räinän yksinpelin loppuun asti, eikä tyypin arvostelu kyky ole vielä tähänkään mennessä kiilannut metsään. Enää puuttuisi se virallinen arvostelu. Tästä voi siis odottaa jo todellista Gears of warien haastajaa. Mahewcoro voi pitää omat mielipiteensä mutta minun mielestäni Plösöltä löytyy paljon enemmän laatukamaa kuin Lootalta(omistin laatikon jonkin aikaa mutta kun tarjonta oli mitä oli, niin sai lähteä livohkaan koko vehje). Ottaen huomioon vieläpä sen ettei tarvitse miettiä ylimääräsiä nettipeli laskuja ja sitä että tuleeko RROD vai eikö tule. PS3=laatua vaikka onkin hintava vehje.

Yksinpelistä en tiedä, mutta kyllä tuon moninpelin kanssa tuli vietettyä laatu aikaa usean tunnin verran. Värejä tietysti voisi hieman enemmän löytyä, mutta tällöin tulee taas riski että yksinpelistä tulee "resistance2"
eli siis päähenkilö ravaa ympäri maailmaa juonen yrittäessä edes hieman antaa jotain pohjaa miksi amerikaan suurkaupungeista pitää yhtäkkiä hyökätä islantiin.

Onhan tuo teknisesti pirun komeaa katseltavaa, melkein Gears of Warin tasoa. Silti peli tulee varmasti lopulta hukkumaan massaan melko persoonattoman ulkoasun suhteen. Ehkä peliä ei harmaaksi voi sanoa, mutta kovin monokromaattinen se on.

Mahew:
Ymmärrän mielipiteesi, mutta ylimääräisen negatiivisen ilmapiirin levittäminen ja jokaiseen ns. pieneen asiaan puuttuminen PS-pelien tai asioiden kohdalla ei mun mielestäni ole kovin "asiallista". Jos olisit kautta linjan kaikkien konsolien kohdalla yhtä kriittinen ja negatiivinen niin sitten voisit olla tämän sivun kriitikko, mutta kun se kohdistuu epäasiallisesti vain tiettyihin kohteisiin.

Itse omistan myös mainitsemasi kolme konsolia, mutta myös PS3:sen ja vaikka Sony olisi voinut hoitaa konsolinsa ensiaskeleet paremmin niin en voi olla kuin tyytyväinen konsolin ja sen pelien nykytilaan. Ja tulevat vuodet vaikuttavat vähintäänkin yhtä mielenkiintoisilta kuin viime vuosi.

Xboxista mulla ei oo oikestaan mitään mielipidettä..Se ei vaan koskaan oo ollu mun ostoslistan kärkipäässä. Tod. näk. ostan boxin sitten kun se on kuolemassa pois ja pelaan muutamat sen huippupelit läpi joita en Pleikkarilleni saanut (kuten Alan Wake ja mitä niitä nyt sitten ehtiikään kertymään)...Mutta en siis omista konetta tai vanhaakaan boxia joten en varsinaisesti kommentoi konsolin ominaisuuksia. Toki businestä yleensä saa kommentoida..oli firma sitten mikä tahansa.

Nintendon kohdalla mulla on hieman samat fiilikset kun sulla Pleikkarin kohdalla. Oon vanha Nipa-mies ja edelleenkin Nes ja Snes herättää kultaisia muistoja, mutta nykyinen Nintendon toiminta ei oikein jaksa edes negatiivisuutta herättää..On se jo sen verran erikoista toimintaa omasta näkökulmasta.. Mutta toki tästäkin varmaan monet ns. hc-pelaajatkin tykkää..

Mutta ei tästä aiheesta sen enempää..

Luulenpa että hype on taas tehnyt tehtävänsä ja peli tulee myymään ihan hyvin.ellei jopa erinomaisesti.

Niistä väreistä.Jospa kenties näemme lopussa sateenkaaren!

Uskomatonta miten jo tähän uutiseen saadaan väännettyä RROD mukaan :)

Peli on varmasti komia ja hyvä kaikinpuolin. Sehän on makuasia tykkääkö tuosta harmaasta vai ei. Enemmänkin olisin huolissani erottuuko peli siitä isosta massasta mitä nykyään pukataan ilmoille muun kuin hypen puolelta.

Tuskinpa kukaaan tätä peliä sen harmauden takia jättää ostamatta. Ja onko tämän pelin harmaudella edes mitään väliä, jos se harmaa näyttää näin järjettömän upealta?!

Luulen myös että peli erottumaan varsin hyvin massasta, hypeä on kuitenkin päässyt kertymään jo varsin mukavasti tämän pelin kohdalla.

Tuon Oliverin näyttämän linkin takana oleva video pätkä on kyllä hulvaton :D Kauniin musiikin saattelemana vaan tyyppejä lahdaantuu jatkuvalla syötöllä :P Minulle riittää että tässä pelissä olisi suht hyvät musat ja runsas asevalikoima. Ite on tullut myös pelattua Gears of war ykköstä ja se se vasta harmautta oli. Kakkosesta en voi sanoa mitään, sillä ennen sen ilmestymistä heitin 360 konsolini menemään. Kunhan nuo kaksi edellä mainitsemaani asiaa ja tunnelma on Killzone 2 kunnossa, on tiedossa loistavaa räiskintää =)

Minusta on melko naurettavaa että jotakin peliä ylipäätään arvostellaan sen värien perusteella.. Yhtä hyvin voisi sanoa että enpä tykkää Mad Worldista yhtään kun se on mustavalkoinen...

Gearsiakaan pelatessa en ajatellut että onpa harmaa peli, sen takia ihan surkea.. Sama juttu ekan Killzonen kanssa. Jos haluaa sotia epäuskottavassa Supermario- karkkiväreissä niin mikäs siinä mutta minun mielestä Killzoneen sopii harmaa kuin nyrkki silmään.

Jospa Wiillekkin ilmestyisi PS1 grafiikoilla tehty Killzone 2, surkealla ohjauksella ja karkkiväreissä? Olisiko silloin Mahewcorokin tyytyväinen?

''Jospa Wiillekkin ilmestyisi PS1 grafiikoilla tehty Killzone 2, surkealla ohjauksella ja karkkiväreissä? Olisiko silloin Mahewcorokin tyytyväinen?"

:D Todennäköisesti. Ja Gearsin tuossa mainitsitkin. Pelihän on periaatteessa ruskeanharmaata mössöä alusta loppuun, ja siihen päälle on lyöty vielä sellainen määrä bloomia että silmiä saa siristellä. Tekeekö se pelistä huonon? Ei.

"Minusta on melko naurettavaa että jotakin peliä ylipäätään arvostellaan sen värien perusteella.. Yhtä hyvin voisi sanoa että enpä tykkää Mad Worldista yhtään kun se on mustavalkoinen..."

Mutta kyllähän noin voikin (ja pitääkin) sanoa. Minä en tykännyt :sta pelissä . .
Etenkin jos muistaa tuon kohdan perustelu, niin saattaa syntyä jopa oikeaa keskustelua.
Ne makuasiat, ne makuasiat....

Itse odotan peliä kovasti, eikä haittaa harmaus haittaa kyllä täällä helvetin tipan vertaa. Värikkäitä pelejäkin on ihan tarpeeksi, niinkuin on harmaitakin... On onneksi varaa mistä valita!

Jospa nyt puolin ja toisin lopetettaisiin se keskinäinen piikittely ja yritettäisiin pysyä edes jotenkin jossain asiassa.

"Itse odotan peliä kovasti, eikä haittaa harmaus haittaa kyllä täällä helvetin tipan vertaa. Värikkäitä pelejäkin on ihan tarpeeksi, niinkuin on harmaitakin... On onneksi varaa mistä valita!"

Komppaan :)

Ei se ole huono asia, vaikka Killzone 2 olisikin harmaa, kun peli sijoittuu karulle planeetalle ja kuten edellä onkin jo mainittu Gears of War oli todella harmaa peli, mutta se oli silti hyvä. Ei väreillä ole niin paljoa väliä, kunhan on vaan sisältöä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi