Naughty Dog julkisti viime viikolla The Last of Us Part II:n kehityksestä kertovan YouTube-dokumentin.
Grounded II: Making The Last of Us Part II on jatkoa 85-minuuttiselle edeltäjälleen, joka julkaistiin noin yhdeksän vuotta sitten. Grounded II:n kuvaukset aloitettiin heti vuonna 2016 TLoU Part II:n kehityksen alkaessa, mutta ne keskeytettiin lopulta koronaviruspandemian vuoksi vuonna 2020. Vaikkei sataprosenttista kehityskaarta saatukaan nauhalle, on trailerin perusteella olemassa olevasta materiaalista koostettu ansiokas dokumentaatio, joka ei pelkää käsitellä negatiivisiakaan tapahtumia.
Grounded II: Making The Last of Us Part II ei saanut vielä julkaisupäivää, mutta sen trailerin voi katsastaa alta. The Last of Us Part II Remastered saa puolestaan julkaisunsa tällä viikolla 19. päivä tammikuuta.
Lisää aiheesta:
- Vuosikausia työstössä ollut The Last of Us -moninpeli on peruttu, kehittäjä kertoo
- The Last of Us Part II Remasteredin uusi No Return -pelimuoto esitteillä brutaalilla trailerilla
- The Last of Us Part II Remasterediin tulossa lisämateriaalia kolmen uuden kentän muodossa
- The Last of Us Part II Remastered julkaistaan tammikuussa – mukana täysin uusi pelimoodi
- Loistava remasterointi, jota kukaan ei kaivannut – arvostelussa The Last of Us Part II Remastered (PS5)
- Maailmanlopusta selviäminen on jälleen pelottavan ajankohtaista – arvostelussa The Last of Us Part I (PS5)
- Mykistävä, teknisesti mestarillinen kostotarina kärsii vain jatko-osien perisynnistä – arvostelussa The Last of Us Part II (PS4)
- Blogi: Kyyneleet aamukahvin kanssa, päivä pelihallissa ja yöksi kotiin – se on sellainen pelimiehen lauantai
- Blogi: Nyt ymmärrän, miksi The Last of Us Part II nostatti niin kovan haloon julkaisunsa yhteydessä! Jaa, mitä, eikö syynä ollutkaan takaumien liian suuri määrä?
- Artikkeli: Ihmiset rauhoittukaa, tämä peli on aivan jumalattoman hyvä – spoilerikatsauksessa The Last of Us Part II