Bugbear ja THQ Nordic ovat julkaisseet odotetun Wreckfest 2 -rälläyksensä Steamin Early Accessissa.
Wreckfest 2:n loppuvaiheen kehitystä pääsee kokemaan omin käsin noin vuoden mittaiseksi suunnitellun Early Access -vaiheen kautta. Mukana on aluksi viisi rataa, yksi romuralliareena, testirata ja neljä menopeliä rymisteltäväksi. Meininkiä pääsee kokeilemaan joko yksin tai 24 osallistujan moninpelin kautta, minkä lisäksi esimerkiksi autojen kustomointiin ja uusintamoodiin saadaan jo alustava silmäys.
Lisää aiheesta:
- Kotimainen romuralli Wreckfest kisailee D.I.C.E. Awardseilla parhaan autopelin tittelistä
- Suomalainen autorymistely Wreckfest saapuu myös konsoleille
- Hymyhermoja kutkuttavaa romurallia – arvostelussa Wreckfest (PC)
Lienee sanomattakin selvää, että kaikki mainitut ominaisuudet kehittyvät ja laajenevat vielä tuntuvasti ennen julkaisua. Lisätietoja voi kaivella pelin Steam-tuotesivulta, täältä.
Wreckfest 2 julkaistaan sitten aikanaan myös PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle.