Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Metal Gear Solid 4 viimeisiä suuria yksinoikeuspelejä?

Reuters uskoo PlayStation 3:lle joskus tulevaisuudessa ilmestyvän Metal Gear Solid 4:n olevan viimeisiä kolmannen osapuolen yhdelle konsolille kehittämiä pelejä. Kasvavien tuotantokustannusten vuoksi voiton tekeminen vain yhdellä alustalla on aikaisempaa vaikempaa ja Reutersin mukaan se koskee vasinkin PS3:a, joka on kilpalijoiden perässä myyntimäärissä.

- Kerromme faneillemme, että jos haluat pelata MGS4:ää sinun on hankittava PS3. PlayStation-brändi on ollut meille hyvä ja luotamme PS3:een, kertoi Konamin Ryan Payton. Hän kuitenkin lisäsi MGS4:n tarvitsevan miljoonan kappaleen myynnin heti julkaisupäivänä valtavien tuotantokustannusten kattamiseksi. Reutersin mukaan tähän mennessä vain kaksi PS3-peliä on myynyt yli miljoona kappaletta.

Useat aikaisemmin Pleikkareille yksinoikeudella julkaistut pelisarjat ilmestyvät nyt myös kilpailijoidenkin konsoleille ja Sony Computer Entertainment American (SCEA) markkinointijohtaja Peter Dille pitää sitä ymmärrettävänä, jotta yhtiöt saisivat investointinsa takaisin. - Meidän näkökulmastamme PS3-pelaajat eivät kuitenkaan menetä mitään, mikäli pelit eivät siirry kokonaan yksinoikeuksiksi muille alustoille, sanoi Dille ja kertoi Sonyn varautuneen tilanteeseen lisäämällä omaa pelituotantoaan.

Dillen mukaan Sonylla on nyt 15 omaa pelistudiota, mikä on enemmän kuin Microsoftilla ja Nintendolla yhteensä. Syys-huhtikuun välisenä aikana PS3:lle julkaistaan viisitoista yksinoikeuspeliä.

Analyytikko Billy Pidgeon kertoi uuden sukupolven pelin kehittämisen maksavan 10 - 50 miljoonaa dollaria ja julkaisijoiden pitää suojata sijoituksensa pyrkimällä mahdollisimman monelle alustalle. - Yhtiöt kestävät yhden 500 000 kappaleen myyntiin jäävän pelin, mutta kaksi tai kolme vastaavaa floppia tuntuu jo isojenkin julkaisijoiden taloudessa, kertoi Pidgeon.

Pidgeon uskoo monen vielä miettivän PS3:n hankintaa ja MGS4 saattaa saada heidät liikkeelle. Pelikriitikko Adam Sessler on kuitenkin sitä mieltä, että peli houkuttelee korkeintaan nykyisiä PS3-pelaajia, eikä juuri lisää konsolin myyntiä.

Galleria: 

Kommentit

Täysin oikein!

Mitä luulette, tuleeko MGs myymään sen miljoonan heti julkaisupäivänä? Itse kyllä epäilen mutta ainakin itse pyrin sen heti julkaisuksi ostamaan. Toivottavasti tämä laitekanta kuitenkin tästä tokenisi ja niitä yksin oikeus pelejä tulisi. Kuulostaa meinaan aika surrulliselta näin PS3 :sen omistajana että MGS4 Olisi jo Viimeisiä yksin oikeus pelejä PS3:selle.
Toivottavasti kuitenkaan näin ei käy ja saanme rahoillemme vastinetta tulevaisuudessakin.

Edit: Tässä näin laskeskelin että jos tätä rahasummaa euroissa katsottaisiin ja pelin keskimääräinen hintä olisi 69,95 euroa niin heti julkaisupäivänä kun se myisi
miljoonan niin rahaa tulisi kasaan 69 950 000 euroa noin.

Tulee.

"Tulee"

Joo kyllä mäkin vähän veikkaan että myy, onhan tämä niin iso peli! Tarkka julkaisuajankohta?

Tulee myymään ja moppaa pessimisteillä lattiaa :D

Mikäli yksinoikeuspelit tulevat tiensä päähän ja samat pelit löytyvät boksilta ja pleikalta niin silloinhan media ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin.

""Mikäli yksinoikeuspelit tulevat tiensä päähän ja samat pelit löytyvät boksilta ja pleikalta niin silloinhan media ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin.""

Tai hinta.

Tulee myymään 1,5 miljoonaa ekana päivänä. Ja MGS:t loppuvat kaupoista kesken. Sen verran jumalpeli kyllä kyseessä, että itse maksaisin vaikka 100, jotta saisin kokoelmiin! Vielä kun varmistaisivat sen julkaisupäivän. Kohta kustaan taas hunajaa!

MGS ei ole koskaan ollut "tavallisten" ihmisten suosiossa, joten miljoonan pelimyynti kuullostaa melko optimistiselta. Saa nähdä miten käy. Toivotaan parasta

""Mikäli yksinoikeuspelit tulevat tiensä päähän ja samat pelit löytyvät boksilta ja pleikalta niin silloinhan media ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin.""

"Tai hinta."

Tai niiden suhde.

Ei tarvitse huolehtia julkaisu myynnistä sillä aivan varmasti Mgs 4 ylittää miljoonan myynnin julkaisussa. Toivottavasti.

Voi tehdä tiukkaa tuo miljoonan myynti kyllä. Vaikka kyseessä onkin suosittu pelisarja niin ei ilmeisesti aivan niin tavisten suosiossa ole kuin esim Halo. Vaikka mielellään näkisi tuonkin pelin myyvän hyvin.

Miljoonasta en tiedä, mutta itse lupaan olla yksi siitä miljoonasta, ellei peli floppaa pahasti laadullisesti (voikohan sellaista edes tapahtua tässä tapauksessa).

Kyllä sen pitäisi ainakin jonkin verran lisätä myyntiä, toisin kuin tuo Sessleri höpöttää. Tulee meinaan usein vastaan niitä, jotka sanovat hankkivansa PS3:n MGS4:n julkaisun aikaan.

MGS tuskin floppaa mitenkään, vaikka ei välttämättä miljoonaa heti aluski myisikään. Tuollaiset pelit menevät vielä kaupaksi vuosia konsolin julkaisun jälkeen, ja MGS4 subsistence varmasti lisää tuloja mukavasti sillä valmiille pohjalle on helpompi rakentaa.

Janilius,

laskelmasi ovat ihan oikein mutta aivan turhat, JOS peliä myytäisiin tuolla euromäärällä jnejne... mikä pointti tuossa on? ei mikään. laskelmat uusiksi.

Siis MGS4:n valmistaminen ei ole ollut normaalia kalliimpaa??
Minä en itse usko, että ihan miljoona riittäisi omien saamiseen. Tosin silloin kun MGS4:n tulee niin on varmaan 20 milliä jo PS3:n kanta eli potentiaalia on myydä reippaasti yli 2 miljoonaa.

Saa nähdä jatketaanko MGS-sarjaa tämän jälkeen, kun Kojima itse on ainakin vaihtamassa työstettävää pelisarjaa.

JA miksi sen PITÄÄ myydä miljoona ekana päivänä, että saadaan omat takaisin? Kun se kuitenkin myy miljoonan vähintään muutaman viikon sisään??

^

PS 3:n kanta ei tule olemaan 20 miljoonaa MGS4:n julkaisussa... se on varmaa se.

Tiedän aika monta henkilöä, jotka odottavat juuri MGS4:n julkaisua ostaakseen PS3:n. Suurin osa on toki sarjan faneja, mutta silti henkilökohtaisesti uskoisin jonkinmoisen kasvupyrähdyksen PS3-myynneissä tapahtuvan Old Snaken saapuessa kauppoihin.

Saas siis nähdä.

Olisihan se ihan kiva, jos kaikki pelit tulisi kaikille alustoille.

no helpostti myy miljoona :D, konami on onneksi lykännyt pelin julkasua ja pleikkareita menee kokoajan kaupaksi.. vieläkö konami vetäis kunnon hypet!

Kyllähän MGS sen miljoonan myy helposti,mutta ensimmäisenä päivänä voi olla aika tiukkaa.

Aikasemmatkin MGS:ssät myyneet reilusti miljoonan, MGS on yksi syy kuluttajille ottamalla ps3, xboxin sijasta.

Varmasti myy hyvin sekä koneita tulee mitä luultavammin menevään myös huomattavasti suurempi määrä kuin normaali kuukausina.

Mikäs gran turismo sitten on jollei suuri yksinoikeuspeli?

Tässä varmaankin puhutaan ulkopuolisten firmojen yksinoikeuspeleistä. Sonyn omien studioiden pelit ei varmaankaan ihan heti käänny muille koneille ja Mariot pysyvät Nintendolla.

Eiköhän se ole ihan selvää että kun Snake tulee, saa muut pelit heittää roskakoriin.

FFXIII?

uskoisin mgs4 myyvän miljoonan..viikossa ellei julkasussa.ite ainaki ennakko tilaan heti ku mahollista suomi putiikista.

Ainakin tähän talouteen MGS on se, joka saa liikkeelle.

" Olisihan se ihan kiva, jos kaikki pelit tulisi kaikille alustoille. "
Eikä olisi, jäisi mm. MGS:n kaltaiset jumalpelit kokonaan väliin kun toinen konsoli jarruttaisi meininkiä.

"""Mikäli yksinoikeuspelit tulevat tiensä päähän ja samat pelit löytyvät boksilta ja pleikalta niin silloinhan media ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin.""

"Tai hinta."

Tai niiden suhde."

Tai se, kummalle alustalle on helpompi kehittää.

Nikki & Tuure2: "viimeisiä"

Ite, kun konsolia valitsin puntaroin tietenkin sen mukaan, mikä konsoli mahtaa voittaa. PS3:a vaikkasin ja tämä sukupolvi sitten mennään Sonyn mukana. Jos toi PS3:n ykkössija jää saavuttamatta, niin sitten taas pitää miettiä, minkä firman mukana kahdeksas sukupolvi mennään.

Pari muuta asiaa, joiden pohjalta PS3:n otin olivat tekniikka (edityneintä) ja PS2/PS1 yhteensopivuus. Myös se, että Sony on suurimpia pelintuottajia vaikutti melko paljon, koska näin on varmaa, että myös PS3:lle tulee paljolti laadukkaita yksinoikeuksia. Kuten uutisessa sanottiin Sonylla on enemmän pelistudioita, kun kilpailijoillaan (MS/Nintedo) yhteensä. Eikä saa unohtaa, että monialustapelit tulevat melko poikkeuksetta myös PS3:lle.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi