Pitkään työstetty Diablo Immortal on lipsahtanut kuluvalta vuodelta seuraavalle, kertoo Blizzard lehdistötiedotteessaan.
Pitkään työstetty Diablo Immortal oli tarkoitus saada julkaisukuntoon jo tänä vuonna, mutta muun muassa taannoinen alpha-testi on tuonut mukanaan muutoksia suunnitelmiin. Syiksi mainitaan esimerkiksi PvP-ominaisuuksien ja endgame-sisällön hiominen, hahmonkehitys sekä tuki peliohjaimille. Activision Blizzardin henkilöstöpuolen ongelmien ei ole ainakaan virallisesti kerrottu vaikuttaneen lykkäyspäätökseen.
Diablo Immortal julkaistaan ensi vuoden alkupuoliskon aikana niin iOS- kuin Android-laitteillekin.
Lisää aiheesta: