Aluksi, tiedotan että kyseiset väittämät ovat toistaiseksi huhuja, eikä Nintendo ole virallisesti näitä vahvistanut.
Nintendo DS sisältää näillä näkymin kaksi ARM-pohjaista prosessoria ja datamuotona on tiettävästi GBA-tyyliin kasetit, joille mahtuu jopa 128mt dataa, kun GBA:n kaseteille mahtuu kahdeksan ja 16mt dataa. Ja nimensä mukaisesti laite omaa kaksi näyttöä.
Ja vielä vahvistamattomat huhut:
- Nintendon väitteistä huolimatta – että Nintendo DS ei tukisi GBA:n pelejä - on teknisesti mahdollista, että Nintendo DS olisi yhteensopiva GBA-pelien kanssa. Japanista kantautunut sisäpiiritieto on kertonut IGN:lle tämän olevan totta.
- Nintendo DS:ssä on tiettävästi kaksi LCD-näyttöä, joista toisen epäillään olevan kosketusnäyttö, joka reagoi painalluksiin.
- DS ei olisi GBA:n tavoin enää sidottu linkkikaapelein moninpeli-sessioita varten, vaan käyttäisi suurin piirtein samanlaista teknologiaa linkkipeleissä, kuin juuri GBA:lle Japanissa lanseerattu Motorolan kehittämä systeemi.
- Japanissa hinnan arvellaan olevan 110 euron hujakoilla, Euroopan ja Pohjois-Amerikan hintoja ei osattu sanoa.
- Visuaalisesti DS:n oletetaan tuottavan N64:n tasoista sekä sprite-pohjaista 2D grafiikkaa.
- DS:n kasettien oletetaan käyttävän Matrix Semiconductorin kehittämää muistiteknologiaa. Etuina ovat muun muassa nopeampi tuotanto sekä halvempi hinta.
- Pohjoisamerikkalaiset pelitalot olivat ihmeissään Nintendon DS –ilmoituksesta, sillä harvalla firmalla ei ollut laitteen pelienkehityksessä tarvittavia kehitystyökaluja. Japanissa tilanne on ollut toisin ja pelejä on ollut työn alla jo viime vuoden puolelta lähtien.
Uutisen kuva ei liity mitenkään Nintendo DS:n tai sen ulkonäköön.