Nintendolla vallitsee epävarmuus, kannattaako resursseja uhrata 3DS-pelien demojen työstämiseen. Muun muassa Nintendogs ja Mario Kart -pelien tuottajana työskennellyt Hideki Konno pohti demojen tarpeellisuutta Wired-lehden nettisivujen haastattelussa.
"Epäilen, ovatko demot tehokkaita. On tapauksia, joissa ihmiset pelaavat demoa ja ovat tyytyväisiä tähän pelikokemukseen, eivätkä he osta itse peliä."
Konno toteaa kuitenkin, että osa pelaajista ostaa pelejä tällaisten testikokemusten perusteella, mutta hän ei ole varma onko demojen työstäminen voimavarojen tehokasta käyttöä. Teknisesti pelien esittelyversioiden tai kokonaisten pelien lähettäminen 3DS-käsikonsoleille olisi mahdollista automaattisestikin. Tällöin hän visioi pelaajan heräävän aamulla ja huomaavan hänen käsikonsolillaan olevan uusia demoja tai pelejä.
Osana samaa haastattelua Konno mainitsee, että Nintendolla ei ole aikeita julkaista käsikonsolilleen pelejä, jotka vaativat 3D-ominaisuuden käyttämistä toimiakseen. Syyksi tähän hän mainitsee tavoitteen saada peleille mahdollisimman suuri yleisö sekä osan ihmisten vaikeudet nähdä 3D-kuvaa. Mahdollisista 3DS:n tulevista päivityksistä puhuttaessa Konno piti tekstimuotoisen chatin tuomista laitteelle mielenkiintoisena ajatuksena.
Nintendon uusi käsikonsoli ilmestyy Suomessa ja muualla Euroopassa myyntiin tämän viikon perjantaina.
Kommentit
"Epäilen, ovatko demot tehokkaita. On...
"Epäilen, ovatko demot tehokkaita. On tapauksia, joissa ihmiset pelaavat demoa ja ovat tyytyväisiä tähän pelikokemukseen, eivätkä he osta itse peliä."
Kyllähän se syö kuraisimpien pelien myyntiä kun porukat näkee miten surkeita ne pelit oikeasti ovat. Tai simppeleimmät pelit ovat niin yksinkertaisia, että demo tarjoaa jo ihan tarpeaksi pelattavaa.
Oikeasti hyvien pelien kohdalla tälläistä vaaraa ei ole, mutta eiväthän niiden tekijät demoja pelkääkkään.
Mulla tulee harvemmin demoja latailtu...
Mulla tulee harvemmin demoja latailtua ja pelattua, mutta 3DS:n kohdalla niitä toivoisin tulevaksi jo ihan sen vuoksi, että pääsisi näkemään miten laitteen ominaisuuksia on hyödynnetty eri kehittäjien tahoilla. Laitteessa vaikuttaa olevan potentiaalia sen perusteella, mitä tuota on nyt tullut käytettyä viime päivinä.
Nintendo haluaa selkeesti pala ajassa...
Nintendo haluaa selkeesti pala ajassa taaksepäin 80-luvulle, jolloin pelit ostettiin kasetin kansilehden perusteella :P
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi