Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nintendo kiistää Super Smash Bros. Brawlin syysjulkaisun

Nintendo on kiistänyt tiedon siitä, että odotettu Super Smash Bros. Brawl julkaistaisiin Euroopassa vasta syksyllä. Yhtiö ilmoitti, ettei mitään päivämäärää ole toistaiseksi kerrottu vaan kaikki väitteet ovat puhdasta spekulaatiota.

Jupakka lähti liikkeelle väärinkäsityksestä, joka syntyi Amerikan Nintendon johtomiehen, Reggie Fils-Aimen kommenteista GDC-tapahtumassa viime viikolla. Reggien lausahdus tulkittiin useissa tiedotusvälineissä väärin ja Eurooppalaiset kerkesivät jo harmittelemaan julkaisun siirtymistä syksylle. Korjauksen mukaan Fils-Aime oli kuitenkin vain todennut pelin siirtyvän pois talvi-/kevätjulkaisusta lokalisoinnin vuoksi. Syysjulkaisusta ei ollut mitään puhetta.

Epätietoisuus pelin Euroopan julkaisusta kuitenkin jatkuu, eikä peliä ehkä kuitenkaan nähdä täällä ennen kesää.

Galleria: 

Kommentit

Eihän Nintendo kiistänyt SSBB:n julkaisua syksyllä, se ainoastaan totesi ettei se vielä myönnä eikä kiellä.

"Eihän Nintendo kiistänyt SSBB:n julkaisua syksyllä, se ainoastaan totesi ettei se vielä myönnä eikä kiellä."

Juu, kyllähän tuo syysjulkaisu on vielä mahdollinen mutta Nintendo kiistikin nuo väitteet juuri siksi, ettei mitään päivää ole vielä päätetty. Eli siis syysjulkaisua ei kiistetty mutta kiistettiin tieto siitä, että se tapahtuisi varmasti syksyllä. Menee sekavaksi :P

Tässä nyt protestoin lähinnä tuota uutisotsikkoa: "Super Smash Bros. Brawl tuleekin ennen syksyä". Tuota sopii tietysti toivoa, mutta tämänpäiväisen Nintendon lausunnon perusteella tuollaista ei oikein uskaltaisi lupailla, ikävä kyllä.

"Tässä nyt protestoin lähinnä tuota uutisotsikkoa: "Super Smash Bros. Brawl tuleekin ennen syksyä". Tuota sopii tietysti toivoa, mutta tämänpäiväisen Nintendon lausunnon perusteella tuollaista ei oikein uskaltaisi lupailla, ikävä kyllä."

Totta, pitänee vaihtaa. Kirjoitin sen vähän aikaisessa vaiheessa ja hieman sotii muuta tekstiä vastaan.

Shane pisti taas netin sekaisin. Ei näin.

"some random Euro sites latched onto my semi-incoherent ramblings as grounds for a news story. Yikes! I never intended to make any annoucements regarding European release dates..."

http://www.1up.com/do/blogEntry?bId=8644452&publicUserId=1002415

Jos euroopan Nintendo aikoo lupailla kesällä julkaista Brawlia, niin tulee lähinnä mieleen että sitä julkaistaisi vasta elokuussa, mikä tuntuu enemmältä syksyn puolella. En pysty enempään kiroilla, kun on jo totuttu Pal-versioiten viivästymistä Nintendolta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi