Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Starfieldin esittelyvideossa paljastettiin erilaisia puuhasteluvaihtoehtoja sekä näytettiin pelimaailman suuruutta.

Bethesda Game Studiosin jo vuoden 2015 loppupuolella alkunsa saanut Starfield-toimintaroolipeli alkaa olemaan näyttökelpoisessa kunnossa. Xbox & Bethesda Games Showcase -tapahtumassa julkaistussa videossa nähdään muun muassa seikkailua planeettojen pinnoilla, taistelua avaruusrosvoja vastaan, hahmon kehittämistä sekä materiaalien keräilyä ja rakentelua. Esittely antaa myös kuvaa pelimaailman skaalasta, kuten yli tuhat vierailtavaa planeettaa sadassa eri galaksissa. Erilaisia ympäristöjä löytyy aina karuista kuumaisemista reheviin viidakoihin ja tiheään asuttuihin ihmiskuntien täyttämiin taivaankappaleisiin.

Yksi tärkeimmistä piirteistä Starfieldissä on rakentelu, eli oman tukikohdan ja avaruusaluksen väsäily. Esimerkiksi tietokoneen ohjastamia hahmoja voi laittaa pitämään oman avaruuskylänsä kattoja pystyssä. Oman aluksen suunnittelu vaikuttaisi olevan mukavan monipuolista. ”Avaruuspötpöttiään” pääsee myös lentämään sellaisenaan kuin sen itse rakentaa. Lisäksi aluksia voi lentää vapaasti minne vain, vaikkapa naapuri Jar-Jarin katolle.

Starfield julkaistaan PC:lle sekä Xbox Series S|X:lle vuoden 2023 alussa.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelit: 
Julkaisijat: 
Lähde: 

Pelikeskustelu