Arki taittuu vapaaksi ja pelitaloilta tihkuu tietoa pelien valmistumisesta. Tänä perjantaina kultainen viitta asetellaan kolmen pelin selkään.
Ensinnäkin Microsoft Game Studios on ilmoittanut, että heidän ensimmäinen jääkiekkopeli, NHL Rivals 2004, on lähtenyt monistukseen. Peli on suunniteltu alusta alkaen Xbox Live- ja XSN Sports -palveluja varten. Pelissä on oikeiden NHL-kaukaloiden ohella myös luonnonjäitä. Yksinoikeudella Xboxille ilmestyvä NHL Rivals 2004 löytyy Pohjois-Amerikasta jo kuluvan kuun 18. päivänä, mutta me suomalaiset joudumme odottamaan peliä aina tammikuun 23. päivään asti.
Toinen kultaisen viitan ylleen saava peli on LucasArtsin Armed and Dangerous. Kyseessä on Giants: Citizen Kabutosta tunnetun Planet Moon Studion käsialaa oleva, outoon maailmaan sijoittuva kolmannen persoonan toimintapeli, jossa pelaaja astuu pienen varkaista koostuvan joukon johtoon tehtävänään pelastaa taikakirja ennen kuin paha saa siitä otteen. Tästä luonnollisesti seuraa toiminnan täyttämä seikkailu, jossa ei raskaan aseistuksen käyttöä pahemmin vältellä. Pelin on määrä ilmestyä Pohjois-Amerikassa 2. joulukuuta ja Eurooppaankin tuotos ampunee itsensä vielä tämän vuoden puolella. Xboxin lisäksi Armed and Dangerous tulee saataville myös PC:lle.
Ennakkoon ehkä merkittävin tästä kolmikosta on Ubisoftin XIII, piirrosmaisella cel-shade-grafiikalla toteutettu ensimmäisen persoonan toimintapeli. XIII, joka perustuu belgialaiseen sarjakuvaan, ammentaa juonensa USA:n presidentin murhasta, jossa muistinsa menettänyt päähahmo on pääepäilty. Ubisoftin panostus peliin näkyy muun muassa ääninäyttelijäkaartissa, sillä mukana on useita tunnettuja näyttelijöitä, kuten esimerkiksi Salaiset Kansiot -TV-sarjasta tunnettu David Duchovny. XIII ilmestyy Xboxille, PlayStation 2:lle, GameCubelle ja PC:lle. Xbox-versiosta löytyy myös Live-tuki. Pelin pitäisi löytyä kaupoista 28. päivä kuluvaa kuuta.