Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PS3-peli kirkon hampaisiin Britanniassa

Englannin anglikaaninen kirkko suunnittelee syytteiden nostamista Sony Computer Entertainment Europea vastaan PS3:n Resistance: Fall of Man -pelin johdosta.

Kirkon mukaan Sonylla ei ollut lupaa sisällyttää peliin Manchesterin katedraalia, joka on pelissä satojen vihollisten kuolemaan johtavan ammuskelun näyttämönä. Piispa Nigel McCullochin mukaan katedraalin esittäminen tulitaistelun tapahtumapaikkana on edesvastuutonta, varsinkin kun otetaan huomioon Manchesterin nykyiset ongelmat aserikollisuuden kitkemiseksi.

Kirkko vaatiikin lakitoimien uhalla Sonylta anteeksipyyntöä ja jo yli miljoona kappaletta myyneen pelin poistamista kauppojen hyllyiltä.

Sony kertoi vastineessaan suhtautuvansa esitettyihin näkökulmiin vakavasti, mutta muistutti Resistancen olevan scifi-peli, joka ei perustu todellisuuteen. Yhtiö myös uskoo, että he hakivat ja saivat kaikki tarvittavat luvat pelin ympäristöjen luomiseen. Sony aikoo kuitenkin olla heti maanantaina yhteydessä katedraalin edustajiin asian selvittämiseksi.

Galleria: 

Kommentit

Paljo vetoo niin peli ei lähde kauppojen hyllyiltä?

olisi kyllä aika kova juttu jos joutuisivat vetämään pelin pois kaupoista. luultavasti kuitenkin onnistuvat asian sopimaan jollain muilla keinoilla ...

Sonylle puskee negatiivista mainetta minkä kerkeää??

Joo, heti anteeksipyyntö ja vedetään PS3:n yksi lippulaivoista pois kaupoista... Ja ja tietenkin lahjoitetaan kaikki tähänastiset voitot Anglikaaniselle kirkolle.

Mikä ihme maailmaa nyt vaivaa, porukka mallintaa kirkon hienosti ja luovasti taistelutantereeksi ja kirkon omistajat kuin he omistaisivat kenties monta sataa vuotta vanhan kirkon 100% ulkonäöstä sun muusta lähtien alkavat asiasta valittaa.
Onneksi maailma on pikkuhiljaa hiipumassa ateistien valtaan :rolleyes:

Nykyään niin paljon ihmisiä on vajokkeja.... Olisin vain ylpeä jos kirkkoni olisi pelissä :)

Suorastaan surkuhupaisa vaade. Mitkään immateriaalioikeudet eivät rajoita tuon tyyppistä käyttöä. Ainoastaan siinnä tapauksessa olisi perusteita vaateelle jos Sony olisi käyttänyt digitaalista lähdemateriaalia, jonka omistusoikeus anglikaanisella kirkolla. Edes piirustusten käyttö ja niiden avulla 3d mallinnuksen suorittaminen ei riko immateriaalioikeuksia. Itse asiassa nuo immateriaalioikeudet ovat kyllä tönön suunnitelleella arkkitehdillä eivätkä edes omistajalla joten se siitä jutusta...

Jos tällä perusteella haastettaisiin oikeuteen jokaisessa tämän tyyppisessä tapauksessa, minua rupeasi jo tuolloin käymään sääliksi pelitaloja jotka ovat mailmaa edes hieman mallintaneet. On hurjan monta peliä jossa on edes hiemn mallinnetu jotan oikeasta maailmasta, noita 2WW pelejä kun löytyy jo aika liuta puhumattakaan muista peleistä jossa ollaan kuuluisaa paikkaa käytetty taistelutantereena.

Eikös joku Lontoon isohemmo voisi samantien haastaa Getawayn pelintekijät oikeuteen koska "hänen omistamansa" Lontoon keskusta on mallinnettu peliin niin hyvin?

Kaikkea sitä sitten nuo uskovaiset sitten tekevätkin :) turhia nuo kirkot ja uskonno :D

Heti ensimmäiseksi pitää sanoa, että Sonyn suhtautuminen asiaan esimerkillistä. Asiat otetaan vakavasti, otataan kirkkoon yhteyttä ja selvitetään, onko tuo sallittua...

Itse en usko, että Resistance lähtee kauppojen hyllyiltä, mutta väärässä olessaan Sony varmasti pahoittelujen lisäksi voi joutua maksamaan myös korvauksia.

Siinä ollaan oikeassa, että "scifi-peli, joka ei perustu todellisuuteen". Kentässä en pelatessa huomaa, mitään, jolla yritettäisiin paikkaa loukata... Itse asiassahan Chimeroita (Resistancen muukalaisrotu) vastustavat joukot tulevat ja vapauttavat katedraalin, joka jotenkin kovannoi sen tärkeyttä (alivoiman edessä vähäisetkin voimavarat suunnataan siihen, että katedraali saadaan pois vihollisen kynsistä).

Mielenkiintoistä nähdä miten asiat alkavat etenemään. Toivottavasti tämä ratkeaa rauhaisasti, eikä tästä tule mitään Sony vs. kirkko oikeus juttua.

Milläs oikeuksilla muutes kfin laittoi tosta kirkosta kuvan tohon uutiseen???

Nyt paha kirkko ja ilkeät papit tule innoissaan pyytelemään rahaa ja käskee lopettaa koko sivuston.

helvetin rahan himoiset papit saatana!! Vitun turha kirkko ja muut typerät uskonnot!!

maailma olis parempi ilman uskontoja ja olis saastytty monelta sotaa

"maailma olis parempi ilman uskontoja ja olis saastytty monelta sotaa"

On noista uskonnoista hyötyäkin ollut, antaneet voimaa uskoville. Muuutta nykypäivänä ovat pelkkä riesa. Ateisti itsekin jo toista vuosikymmentä.

Jos luulette, että ilman uskontoja oltaisiin vältytty sodilta, niin elätte aikamoisessa untuvalinnassa. Todellisuus on, että kuuluisan kiihkon takana jyllää kylmä talous, joka tietenkin nauttii siitä, että uskonto toimii kilpenä. Ja ihmisen luonto on myös aika haka löytämään syitä nyrkin natinalle.

en sanonu etta oltaisiin valtytty sodilta vaan etta monta sota on alkanu ja monia on vainottu sen takia

"Kirkon mukaan Sonylla ei ollut lupaa sisällyttää peliin Manchesterin katedraalia, joka on pelissä satojen vihollisten kuolemaan johtavan ammuskelun näyttämönä."

Kuitenkin koko kirkko edustaa uskontoa, joka on ihan aikuisten oikeessa maailmassa johdattanut miljoonat ihmiset kuolemaan. Ei Sony nyt sentään missään ristiretkellä ole ollut.

Kuinkakohan monen kuoleman rakkaus, rahasta puhumattakaan, on aiheuttanut... Kunhan mietin. Mielestäni molemmat edustavat sellaista pahuutta, että parempi olisi tunkea nämä kuoleman airueet syvimpään Tartarokseen, Gehennan kaivoihin. Sinne samaan syssyyn marxilais-sosialististen ateisti-solttujen kanssa, kylki kylkeen Robespierren valistuneiden Järjen palvovien joukkoon! Unohtamatta niitä miljoonia patriootteja, joilla ei edes ollut murto-osaakaan yhtä hyvä syy tappaa kuin rakkauden tai uskon sotureilla ;)

On se helppoa olla hyvä ihminen ja osoitella menneisyyden saviastioita syyttävin sormin; tosin nihilisteillähän tunnetusti on ollut helppoa, kun kaiken - arkisista olennoista lähtien - on voinut kiistää. Naureskella omasta olemattomuuden kuplasta oudolle maailmalle - tai siis "maailmalle", sitähän ei "tavallaan ole olemassa".

Mielestäni Sony teki kulttuuriteon, kun valitsi jalon kirkon mammuttipelinsä keskeiseksi miljööksi. En ymmärrä lainkaan närkästystä piispalta, jonka instituutio sai näinkin upeasti ilmaista huomiota. Kansa ei mene kirkkoon, mutta kirkko löytää kansan, vaikka sitten näinkin oudosti. Tietysti hieman hassusti nämä 2000-luvun kotisotilaat kirkkoonsa menevät, mutkat ja suu paukkuen. Ajat muuttuvat, totisesti.

Seuraavassa Hitmanissa voitaisiin olla vaikka paavin perässä.

Prada-kintulle kyytiä.

"http://www.eroakirkosta.fi"
Aikas hyvä :D... Pitäisköhän laittaa testauksee???

Oma mielipiteeni on, että uskonto on vain loistava väline sodille. Sen avulla saadaan hurjia nuorukaisia transsin valtaan, mutta todellisuudessa miekan kalinan takana on paljon muuta. Sama sykli on toistunut jo useiden vuosituhansien ajan. Totta kai kaikki saavat uskoa, mitä haluaa - niin hengellisellä kuin hengettömälläkin puolella.

Odottelemme vielä jyrkkäsanaista tuomiota Xboxfinin ylläpidon suunnasta...

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi