Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Raportti: PS3 ohitti X360:n, mutta Wii on vielä ykkönen

Tutkimusyhtiö Strategy Analytics kertoo raportissaan, että viime vuoden lopulla maailmalta löytyi 43,4 miljoonaa aktiivisessa käytössä olevaa PlayStation 3 -konsolia, kun Xbox 360 jäi 42,9 miljoonaan. Kumpikaan ei kuitenkaan uhannut Wiin kärkisijaa, joita laskettiin olevan 75,5 miljoonaa.

Raportin mukaan Xbox 360:n laitekanta kasvaa tänä vuonna 13,7 miljoonalla, mutta PlayStation 3 pitää etumatkansa 15,7 miljoonalla. Wiin johto kapenee, kun konsolien määrän arvellaan kasvavan noin 10 miljoonalla kappaleella.

– Microsoftin toisen sukupolven konsoli on dramaattisesti parantanut yhtiön asemaa digitaalisissa kodeissa, mutta sen suhteellisesti heikko asema Euroopassa ja Japanissa painaa sen maailmalaajuista menestystä. Microsoftin pitäisi jatkaa innovointia liikkeentunnistusteknologiansa ympärillä, mikä tulee entistä tärkeämmäksi älykotien kaudella, povaili Strategy Analyticsin pääanalyytikko David Mercer.

(Vinkistä kiitos Rixalle)

Galleria: 

Kommentit

Luin artikkelin lähde sivulta ja kysäsen ihan tietämättömyyttäni, eli artikkelissa oli : "the active installed base of PS3s reached 43.4 million by the end of 2010, compared to 42.9 million Xbox 360" <--- En ole L:ää kirjoittanut yo kirjoituksissa englannista mut eikö kyse ole aktiivisista käyttäjistä eikä myyntiluvuista ? Konsoleita on voitu myydä tietty määrä, mutta aktiiviset käyttäjät listataan kaiketi erikseen ?

Kummallista jos tuo Wiinpaska on myynyt niin paljon.

@Zekeban: Hyvä huomio ja minun moka. Maailmalla oli tuosta kirjoitettu niin monin eri sanakääntein, enkä sitten kuitenkaan malttanut lukea alkuperäistä lähdettä kunnolla. Muokkailin tekstiä.

En ota kantaa onko Vgchartz:in luvut kuinka lähellä todellisuutta mutta vertailun vuoksi Vgchartz:in "Total worldwide sales" listalla luvut ovat toisinpäin, 53M X360 ja 49M PS3. Sinänsä tuo jutun lista on hyvä koska se todennäköisesti mittaa paremmin todellakin sitä paljon konsoleita on enemmän tai vähemmän aktiivisessa käytössä. Puhtaasti "myydyt" luvusta pitää kuitenkin vähentää rikkoutuneet konsolit jne. jotta saadaan tuo "käytössä" olevat luku.

"aktiivisesti käytössä" - Ei hemmetti, ilmeisesti tähän ryhmään eivät myöskään kuulu ne myydyt konsolit, jotka keräävät enimmäkseen pölyä? :D

Ilmeisesti nuo "aktiivikäytössä" olevat konsolit on laskelmoitu jonkinlaisen kyselyn perusteella, josta on sitten saatu aikaiseksi kyseiset luvut.
Eli tuo PS3:n 500 000 kappaleen etumatka X360:een mahtuu varmasti virhemarginaalin sisään, joten tilanne voi tosiasiassa olla vielä toisin.

"Microsoftin toisen sukupolven konsoli on dramaattisesti parantanut yhtiön asemaa digitaalisissa kodeissa, mutta sen suhteellisesti heikko asema Euroopassa ja Japanissa painaa sen maailmalaajuista menestystä. "

Japanilaiset suosivat luonnollisesti kotimaista ja Eurooppa on ollut koko PlayStation-aikakauden Sony ja PlayStation-landia. Noille markkinoille on aika vaikea "uutena tulokkaana" vaan tulla ja ottaa iso siivu markkinoista. Varsinkin, kun muistetaan vielä ne X360:n alkuaikojen ongelmat. Kuluttajien muisti on pitkä.

Anaconda, Wii on sukupolven paras konsoli ja sillä on laajin pelivalikoima. Pelaa ja tutustu.

Eikös juuri jokin aika sitten tiedotettu että 360 on rikkonut 50 miljoonan myydyn konsolin rajan?

Sniper: Tuolla toisessa uutisessa kommentoin näin:

---

Alkuperäisessäkään lähteessä ei mitenkään määritelty, mikä ihme on "aktiivinen konsoli". Konsolivalmistajien omia lukuja katsomalla X360 on edelleen PS3:n edellä tasan 3 miljoonan konsolin verran.

TJEU: http://www.konsolifin.net/bbs/yleis...uista-npd-figma-11.html#post1221419

---

Minusta tuo analyysi on siis melko lailla hölynpölyä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi