Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Remedy hankki itselleen kaikki oikeudet Control-pelisarjaan

Max Payne- ja Alan Wake -pelisarjoista tunnettu pelitalo Remedy on hankkinut itselleen oikeudet Control-pelisarjaan. 17 miljoonan euron kauppahinnalla tavaramerkit Control, codename Condor ja Control 2 siirtyvät 505 Gamesilta pelistudiolle. Remedy omistaa myös kaikki oikeudet kaikkiin tuleviin Control-sarjan peleihin.

Vasta julkistetun sopimuksen perusteella 505 Games luopuu kaikista julkaisuoikeuksista kehitteillä olleisiin peleihin. Tällä ei ole kuitenkaan vaikutusta tämän vuoden loppuun asti voimassa olevaan julkaisusopimukseen, jonka puitteissa 505 Games hallinnoi edelleen kaikkia ensimmäisen Controlin jakeluun liittyvää yhteistyökuvioita.

Control 2 oli konseptivaiheessa vuoden 2022 lopulla

Remedyn lehdistötiedotteessa selitetään kauppahintaa summalla, jonka 505 Games on sijoittanut nyt työn alla olleisiin peliprojekteihin, codename Condoriin ja Control 2:een. Pelkkien kustannusten päälle Remedy maksaa hienoisen preemion, ja summa maksetaan kolmessa erässä seuraavan kahdentoista kuukauden aikana.

Maksettua summaa voi suhteuttaa Alan Wake 2:n kehitysbudjettiin, joka oli noin 50 miljoonaa euroa, minkä perusteella voi arvioida sitä, kuinka pitkälle tulevien pelien kehityksessä on edetty. Control 2:n budjetiksi oli arvioitu samaista summaa. Myös kannattaa huomata, että projektin alussa suunnittelutiimi on rajatumpi, joten rahaa kuluu hitaammin. Tiettävästi kehitys oli konseptivaiheessa vuoden 2022 loppupuolella. Näiden tietojen ja nyt julkaistun sopimuksen perusteella itse kukin voi spekuloida, mitä Control 2:lle kuuluu.

Lue myös aikaisempi uutinen Remedyn ja 505 Gamesin välisestä julkaisusopimuksesta, joka on nyt siis kuopattu.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Julkaisijat: