Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rock Band Network avaa musiikkipelin ovet artisteille

MTV testaa parhaillaan sisäisesti uutta Rock Band Network -sovellusta. Projektin ideana on antaa kaikille artisteille mahdollisuus saada kappaleensa pelattavaksi Rock Band -musiikkipeliin.

Artistit tai näitä edustavat levy-yhtiöt lähettävät biisinsä Harmonixin kouluttamien kehittäjien käännettäväksi. Levy-yhtiöt voivat sovittaa kappaleet Rock Bandiin myös itse.

Lähettäjät saavat hinnoitella kappaleensa 50 sentistä kolmeen dollariin. Myyntituloista luvataan 30 prosentin siivu tekijöille.

Rock Band Network hyödyntää Microsoftin XNA-kehitysympäristöä ja sen ympärille kasvanutta Creators Club -yhteisöä, joka tarkistaa kappaleiden toimiviuuden sekä mahdolliset tekijänoikeusrikkomukset ja sopimattomuudet Community Games -palvelun tapaan.

Yhteistyössä Cockoksen kanssa muokattu Reaper-työkalu puolestaan auttaa kehittäjiä sovittamaan kappaleet Rock Bandiin sekä säätämään esimerkiksi biisin visuaalista esitystä.

Rock Band Network jää ainakin aluksi Xbox 360:n yksinoikeudeksi. Ohjelman kautta hyväksytyt kappaleet tuodaan myyntiin tavallisesta Rock Band -verkkokaupasta erilliseen osastoon.

MTV:n tavoitteena on viedä ainakin suosituimmat kappaleet myöhemmin myös PlayStation 3:lle ja Wiille.

Rock Band Network siirtynee julkiseen betatestiin elokuussa. Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, uusien artistien kappaleita päästään soittamaan vielä tämän vuoden puolella.

Galleria: 

Kommentit

Rock Band kyllä vie Guitar Heroa DLC:n suhteen kuin pässiä narussa.

IGN: "The press release noted that all tracks appearing on the store will be Xbox 360 exclusive for for the first 30 days before "stand out" tracks will appear on Playstation 3 and Wii." http://ps3.ign.com/articles/100/1004851p1.html

Eli "huomion arvoiset" biisit tulevat PS3:lla ja Wiille kuukauden jälkeen.

Aikas hienolta mahdollisuudelta kuulostaa. Toivottavasti levy-yhtiöillä olis viimestään nyt valot päällä, ja satsaisivat tähän eikä pelkästään autotallibändit.

No voi perkele jos kestää 30 pvä että päivittyy PSN:ään.. hmh. Noh, pitää silti olla tyytyväinen koko järjestelmästä, vaikkei se toimikkaan ps3:lla oikein...

Hienoa, ps3 seuraa taas jälkijunassa. Taitaa kohta muodostua standardiksi tämä, että ps3:lle tulee kaikki mahdollinen (demot, dlc:t, pelit) hieman myöhässä kun kehittäjät alkavat kyllästyä toimintaan.

Eiköhän se mene niin, että Microsoft lyö aina pinon seteleitä pöytään näihin väliaikaisiin exclusiveihin. Ihan viisasta Sonylta jättää homma väliin, sillä muuten touhu menisi kilpailuksi, kumpi maksaa enemmän lyhyestä yksinoikeudesta, jolloin kehitysrahoja/mitä ovatkaan rahoja sijoitettaisiin ihan väärään osoitteeseen, ja paljon.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi