Japanin Xbox-pomo Takashi Sensui kertoi Mainichi Interactive -sivustolle viime viikon lopulla, ettei Microsoft ole laskemassa uutuuskonsolinsa hintaa nousevan auringon maassa. Xbox 360 ei ole onnistunut saamaan Japanissa edes surkeasti menestyneen edeltäjänsä kaltaista suosiota.
Microsoftin hinnanalennuspaineita helpottaa PlayStation 3:n varsin korkea hintataso. Sensuin mukaan on epävarmaa, hyväksyvätkö kuluttajat laitteen hintaa. Hän väittää, ettei kilpakumppaniaan selvästi halvempi Xbox 360 ole sen heikompi pelien pyörittäjä.
Kuin myöntäen Xbox 360:n suurimman ongelman Japanissa, Sensui lupasi vahvistaa suojattinsa pelitarjontaa ja markkinointia. Vuoden lopulla konsolille pitäisi ilmestyä muun muassa japanilaisroolipeli Blue Dragon, joka on useasti esiintynyt Famitsun odotetuimpien pelien listalla.
Sensui otti kantaa myös Xbox 360:n ulkoiseen HD DVD -asemaan. Xbox-pomon mukaan Microsoftilla ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa tehdä asemasta sisäistä. Hän jätti kuitenkin oven raolleen toteamalla ”jos kuluttajat haluavat sitä, meidän on tulevaisuudessa harkittava asiaa”.