Silent Hill 2:n uusioversiolle oli ainakin myyntilukujen valossa paikkansa, kertoo Konami.
Konamin mukaan Silent Hill 2:n (arvostelu) digitaalisia ja fyysisiä kappaleita on myyty jo kahden miljoonan kopion verran sitten lokakuun alun julkaisun. Lukema on oikein mukava siihen nähden, että kyseessä on vuosituhannen alun klassikkopelin uusioversio, ei kokonaan uusi nimike. Säikyttelyn kehittäjänä toimi Konamin itsensä sijaan puolalaisstudio Bloober Team.
Lisää aiheesta:
- Hartaasti toivottu remake-versio, uusia pelejä ja paluu valkokankaalle tutun ohjaajan alaisuudessa – tätä kaikkea tarjosi Silent Hill Transmission -lähetys
- Silent Hill 2:n uusioversio on PlayStation-yksinoikeus ainakin ensimmäisen vuoden ajan
- Kauhu kiinnostaa kansaa – ilmaiseksi jaettua Silent Hill: The Short Message -tunnelmapalaa on ladattu jo kolme miljoonaa kertaa
Konamilla on työn alla lisäksi Annapurnan julkaisema ja No Coden kehittämä spinoff-peli Silent Hill: Townfall sekä 1960-luvun Japanin maisemiin johdatteleva Silent Hill f. Christope Gansin ohjaama Return to Silent Hill -elokuvakin (IMDB) on tulossa, joskaan senkään ilmestymispäivä ei ole vielä tiedossa.
Silent Hill 2 on saatavilla ainakin toistaiseksi ainoastaan PC:lle ja PlayStation 5:lle.