Red Mile Entertainment on ilmoittanut Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle Securities and Exchange Commissionille (SEC), ettei sillä ole enää varaa toimia itsenäisesti ja seuraavan parin vuoden aikana lainaa tarvittaisiin 10 miljoonaa dollaria toiminnan jatkamiseksi.
Red Milen pelioikeuksiin kuului muun muassa Sin City, jonka kehittäjää vaihdettiin viime elokuussa, eikä pelistä sen jälkeen ole kuultu.
Sin Cityn vanha kehittäjä oli australialainen Transmission Entertainment, joka vielä jatkoi Heroes Over Europe -lentoräiskinnän työstämistä Red Milelle. Julkaisijana toimiva Atari kuitenkin lopetti pelin kustantamisen yksipuolisesti, mikä johti myös Red Milen ja Transmissionin sopimuksen raukeamiseen viime viikolla.
Nähtäväksi jää, mikä on pelien lopullinen kohtalo.