Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sonya vastaan joukkokanne Linux-poistosta

Aprillipäivänä PlayStation 3:lle julkaistu 3.21-päivitys poisti konsolilta tuen toisille käyttöjärjestelmille, mikä sai Linux-käyttäjät hermostumaan. Päivitys on vapaaehtoinen, mutta hintana päivittämättä jättämisestä on se, ettei konsolilla voi enää kirjautua PlayStation Networkiin, mikä estää muun muassa verkkopelaamisen. Viimeisimpiä päivityksiä vaativat pelit ja elokuvat eivät nekään toimi.

Nyt kalifornialainen Anthony Ventura on haastanut Sonyn oikeuteen alunperin mainostetun tärkeän toiminnon tarkoituksellisesta poistosta. Hänen mukaansa Sony on syyllistynyt petokseen miljoonia hyväuskoisia asiakkaita kohtaan. Hän ei myöskään usko, että ominaisuus poistettiin turvallisuushuolien vuoksi, vaan että yhtiö yrittää vain estää piratismia.

Joukkokanteeseen voivat osallistua kaikki yhdysvaltalaiset jotka ovat ostaneet konsolinsa 17.11.2006 ja 27.3.2010 välisenä aikana ja jotka eivät ole myyneet laitettaan eteenpäin ennen 27.3.2010. Ventura hakee Sonylta korvauksia ja oikeuskulujen maksua. Korvausten tarkkaa summaa ei mainita, mutta haasteessa uskotaan niiden nousevan yli viiteen miljoonaan dollariin.

Galleria: 

Kommentit

Olihan toi ikävää kun menivät poistamaan. Vielä tyhmempänä näin sen, että eivät edes siinä firmwaressa antanut mitään "tilalle" noin niinkuin pahoitteluna.

Jes, hakemus vetämään. :D

Olisivat antaneet edes PS2 emulaation tilalle.

Paolo: "Joukkokanteeseen voivat osallistua kaikki *yhdysvaltalaiset*..." Eli ei ole suomalaisilla asiaa tuohon sirkukseen.

TT-2k: Perässä oli hymiö. ;)

Tykkään pleikkarista. En ole ikinä aikonut Linuxtukea pleikkarilla käyttää, mutta tämä ominaisuuksien karsinta on ärsyttävää ihan periaatetasolla.
Toivon, että tämä kanne menee läpi.

Suomessa taas ei uskalleta joukkokanteeseen?
On se hyvä, kun Jenkit saa tahtonsa läpi (korvaukset yms) ja täällä ei sitte mitään..

Tässä taas joku teinijenkki yrittää hyväksi käyttää usan niin loistavaa oikeusjärjestelmää :D Vähän sama kun ite haastaisin oikeuteen sonyn, koska mainostettiin niin kevyitä sixaxis ohjaimia, jotka sittemmin korvattiin painavammilla dualshockeilla :D ! :D: :D

^^Ei todellakaan ole sama asia... Ja mitä itse uutiseen tulee, niin samoilla linjoilla pziuz:n kanssa.

Joo kyllä tässä nyt haisee rahastus "pelaajien" puolelta...

En vielläkään ole ymmärtänyt mitä sillä linuxilla oikein teki. Konsolilla pääsee nettiin ilman linuxia sekä leffat/pelit pyörivät myös ilman ongelmia. Musiikit ja valokuvatkin avautuu ilman sen suurempia ongelmia.

Armeijat, koulut, yms vastaavat mestat mitkä linuxia käyttävät tutkimuksiinsa pystyvät vielläkin jatkamaan tehtäviään, koska päivitys ei ole pakollinen. Koneella ei luultavasti pelata tai ostella roinaa psn kautta mikäli sen päätoiminto on linuxin pyöritys....

Tälläinen haaste on siis vain haitaksi niitä vastaan ketkä haluavat vain pelata ja käyttää konetta siihen mihin se on tarkoitettu. Tähän "normaaliin" käyttöön luettelen kaikki ne toiminnot mitkä siinä ovat ilman ylimääräistä asentelelua (=kaikki muu paitsi linux).
Nyt mikäli haaste menee läpi ja sony menettää 5miljoonaa tulee se näkymään tulevaisuudessa jossain muualla.
Pahimmillaan se otetaan pois konsolin/pelien kehityksestä ja se ei omasta mielestä hyödytä ketään...

Kiitäjä, ei tuon Linuxin poistamisesta koidu harmia kovinkaan monelle, mutta on väärin jos tuotteesta voidaan poistaa ominaisuuksia joita siinä on luvattu myyntivaiheessa olevan. Tämä on se suurin ongelma.

Miltä kuullostaisi seuraava: Sulle myydään auto jossa sanotaan olevan vaikka 200kW moottori, mutta myöhemmin tilalle vaihdetaan 100kW kone ja jos et suostu moottorin vaihtoon et saa enää ajaa maantiellä sillä autolla.

Muistaakseni tuossa uudessa päivityksessä oli vielä sellanen pikkupräntti jossain, että jos päivityksen asentaa saa Sony päivittää sulta kysymättä konee firmistä ja muita osia. Ja tämä on myöskin pakko hyväksyä tai ei voi jatkaa pelaamista. Korjatkaa toki tämä viimeinen jos olen erehtynyt.

Kaksi järkevää oikeushaastetta saman viikon aikana... ja vielä amerikassa!

Typeräähän tälläinen ominaisuuksien poisto on, djj07 demonstroikin tilannetta aika osuvasti tuolla auto-esimerkillään.

Ihme ja kumma jos tuosta mitään tulee. Se kun on niin varmaa että massoittain Linuxia käyttäneitä yhtyy kanteeseen :P Jos jotain, niin kourallinen linux-käyttäjiä vain vahvistaa Sonyn asemaa tässä asiassa.

djj07, väärin. Tuo auto vertaus kuuluisi mennä näin. "Sulle myydään auto jossa sanotaan olevan vaikka jätti karvanopat, mutta myöhemmin tilalle vaihdetaan pienemmät karvanopat ja jos et suostu moottorin vaihtoon et saa enää ajaa maantiellä sillä autolla kun se on turvallisuus riski."

Miksi ihmeessä näitä vertauksia aina pulppuaa ja ihan eri asian kannalta? Kojimaako tässä nyt sitten pitäisi syyttää? Ensinnäkin vertauksien suhteet alkuperäiseen ovat usein täysin suhteettomia ja toisekseen ne aiheuttavat vain enemmän hämminkiä mistä on kyse.

karibu, taisi kyllä mennä sullakin väärin :D

Juu, karibu, konsolifinin ja pelaaja.net:in Sony Defense Force taas vauhdissa...

Vaikka tuo vertaus jota dissasit oli melko päin puita niin sinun muokkauksesi oli vielä pahemmin päin puita.

Parempi versio menisi näin:
Hankit auton ja siinä on sisäilman että penkinlämmittimet, pidät niistä ja käytät niitä. Sitten yhtäkkiä auton valmistaja päättää että joko poistat sisäilman että penkinlämmittimet tai et enää pysty käyttämään radiota etkä saa enää ilmaisia lisävarusteita kun viet auton huoltoon kuten ne jotka valitsevat että menettävät penkinlämmittimen.

Eihän tämä ole ongelma eikä mikään melkein kaikille muille mailman autoilijoille (vrt. ei Linuxia käyttäville) jotka asuvat lämpimämmissä olosuhteissa, muttaa täällä pohjolassa sisäilman että penkinlämmittimen poistaminen on todella v*ttumaista talvella, etenkin jos ei ole lämmitettyä autotallia.

Vaikka TOS (Terms Of Service) sopimuksessa sanotaan että Sony voi poistaa toimintoja miten haluaa tämä ei tarkoita mitään kuluttajasuojalakien kanssa koska niiden mukaan yksinkertaisesti ei saa poistaa mainostettuja toimintoja ihan noin vaan.

Voihan sitä aina jankuttaa oikeudessa että oli sopimus siitä että saa olla panna naapurin 8 vuotiaan tyttären kanssa hänen isänsä luvalla, mutta kyllä siitä kuitenkin tuomio lapsiin sekaantumisesta rapsahtaa.

Mikä sopimus ei yksinkertaisesti mene suomen (eikä USA:n) lakia edellä.

Huh huh.... Alkaa taas nää vertaukset karkaamaan käsistä.

Jos sitä linuxia pitää alkaa johonkin autohommeleihin vertailemaan niin ei se todellakaan mikään lämmitin tai moottori ole. Vetokoukku voisi olla lähinnä totuutta.
Sille ei tavallisella kuskilla ole luultavasti ikinä mitään käyttöä eikä sen poistaminen tee autolla ajamisesta heille sen huonompaa kokemusta.

Oikeasti jos se linux on elintärkeä niin älkää päivittäkö.

Puhukaa jäppiset aiheesta, älkääkä alkako toisianne mollaamaan.

L_A_G, pointti hämmennyksestä vahvistui edelleen. Vertauksia kannattaa käyttää silloin kun kuvaillaan esim ruuan tai viinin makua, ei silloin kun asiat ovat yksiselitteisesti niinkuin ovat eikä kuvaamisen tarvetta ole ja vertausten tekeminen vain vääristää lisää.

Ihan pakko, Swiss Tonin tyyliin ;"PS3 on kuin... nainen. Alussa sinulle kerrotaan että voit pitää hauskaa hänen Linuxinsa kanssa, johon muut naiset eivät suostu. Mutta sitten tulee aika jolloin sinun on tehtävä valinta rakastatko enemmän hänen Linuxiian vai häntä. Linuxilla värkkäämisellä kun voi olla vakavatkin seuraukset. Jos valitset Linuxin, muuten kaikki säilyy kuten tähänkin asti, mutta hän ei päivitä firmistään pysyäkseen hehkeänä etkä voi pitää yhteyttä kavereihin. Myös kaikki ostokset jotka kulkevat hänen kauttansa eivät onnistu."

Mainostamisesta taas on paha sanoa, kun ei ole niitä tullut TVstä nähneeksi tai edes missään mainoksessa muista mainittaneen tuota ominaisuutta. Monille oli yllätys alussa jopa että PS3lla voi katsoa BD elokuvia.

Jos tämä menee läpi, niin kuinkahan käy ps2 emulaation häipymiselle. Olisi kiinnostavaa verrata lukuja aiheesta. Eli sitä lukua, että kuinkamoni käytti aktiivisesti linuksia pleikassa siihen lukuun, kuinka monella on julkkari PS3 + PS2 -pelejä hyllyssä.

No, ainakin helppo arvata kuinka suuresta erosta on kyse noiden lukujen välillä, joten pistää miettimään mikä on järkevää ja mikä ei. Jokatapauksessa kannustan pelaajia yhteiseen rintamaan kaiken sen suhteen joka otetaan meiltä pois. Ennenkaikkea risoo se, että eihän tämä linux -retki ole ilmainen ollut. Vai kuvitteleeko joku, että esim. xbox olisi ollut linux yhteensopiva pelkästään jos Bill Gates olisi taianomaisesti napsauttanut sormiaan? No way. Me maksettiin siitä, että koneeseen sopi linux. Me maksettiin myös siitä, että koneesta tehtiin linux yhteensopiva (tosin ei varmaan suurimpia investointeja ollut tämä kyseinen operaatio). Correct me if I'm wrong.

Rottamopo: On totta, että laitteen ominaisuuksien poistoja tai selkeitä heikennyksiä ei kannata niellä kiltisti. Mutta toisaalta en pidä siitäkään, että ollaan pelottelemassa esim. tuon PS2-tuen poistolla "mutta sitäkin voidaan käyttää piratismiin" tai "koska se on Sony" -verukkeella.

djj07: Samaiset disclaimerit löytyvät myös MS:n ja Nintendon laitteiden käyttöehdoista, joten mistään uudesta tai Sony-spesifisestä asiasta ei ole kyse. Silti yhtään päivitystä käyttäjältä lupaa kysymättä ei ole kai asennettu sen enempää PS3:een kuin Wiihin tai X360:eenkään.

Äh TT-2k, mulla tuli selkeä aivopieru aamutuimaan. Jotenkin onnistuin mielessäni tarkoittamaan tuolla tekstillä, että ennemmin pitäisi nostaa äläkkä siitä, että ps2 pelejä ei voi pelata uusilla malleilla. Mutta eiväthän uusien mallien ostajat ostaessaan voi väittää ostaneensa myös ps2 emulaation, joten siinämielessä asia ei ole oikeusjuttu -kelpoinen. En siis yrittänyt pelotella vaan ajatukset meni todella pahasti ristiin. Pitää näemmä juoda se aamukahvi ensin, ennenkuin rupeaa kirjoittelemaan.

Joukkokanteen tekijät tässä ampuu omaan jalkaan. Sony käy pitkän ja kalliin oikeustaistelun ja lopputuloksena kaikki häviää paitsi usa:n oikeuslaitokset lakimiehet. Nämäkin rahat olisi voinut käyttää pelien tekemiseen tai muuhun kehitykseen. Sony voi tässä vedota piratismiin joka räjähtäisi käsiin mutta saa nähdä kuinka käy. Varmaan siitäkin tulisi joukkokanne jos modatut pleikat laitettaisiin PSN:n banniin. Amerikkalaiset on perinteisesti vielä omiensa puolella ja korruptio kukoistaa eli tässäkin varmaan loppupeleissa ajetaan vain ja ainoastaan MikkihiiriSoftan:n etua.

Oma näkemykseni vertaukseen autoilussa olisi seuraavanlainen:
Ostat auton, ja päädyt valintaan, koska tässä autossa on paremmat renkaat.
Vuosi oston jälkeen myyjä tulee viemään renkaat pois (koska hän on varannut itselleen oikeuden siihen). Yrität keksiä vaihtoehtoisen ratkaisun ja myyjä toteaa: Okei, pidä renkaat, mutta siinä tapauksessa otan ratin. Auto toimii edelleen mutta yritäpä ajaa ilman investointeja sinne minne haluat.

Joka tapauksessa tämä itseäni suuresti harmittava tapahtuma, vaikkakin toista vuotta oston jälkeen, tuo mieleen asian joka on vähän väliä käynyt mielessä: olisiko sittenkin pitänyt valita xbox?

Miten kukaan voi puolustella tällaista toimintaa?

Toivottavasti voittavat mukavan summan rahaa tuosta.

Omat fanipoika lasit eivät ole niin siniset tai mustat, että kattoisin hyvällä kun yritys poistaa ominaisuuksia kuluttajien laitteista käyttöjärjestelmä päivityksellä, suojellakseen laitettaan esimerkiksi piratismilta (jota linux puolen hakkerointi ei vielä edes tehnyt mahdolliseksi.(pelejä on voinut kopioida jo pidemmän aikaa mutta niiden ajaminen on edelleen mahdotonta, ja tuskin se linux puolella edes onnistuu))

Ominaisuutta ei edes ole nykyisissä Slim malleissa, joten tarvitsiko se nyt enää poistaa vanhemmista malleista joita ei enää edes valmisteta?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi