Sony Computer Entertainmentin teknologiajohtaja Masayuki Chatani on Nikkei Electronics Asian haastattelussa vihjannut jälleen yhtiön miettivän maksullisten palveluiden mahdollisuuksia PlayStation Networkissa. Hänen mielestään firma voi kohdata vaikeuksia, jos se tulee riippuvaiseksi "myy ja unohda" -toimintamallista.
– Servereistä ja muusta sellaisesta aiheutuu juoksevia kuluja. Kun me myymme laitteen, jatkamme vielä sisällön sekä palveluiden myyntiä ja odotamme merkittävää kasvua digitaalisessa sisällössä, kuten pelien latauspalvelussa, avatar-esineissä ja muussa sellaisessa. Voimme myös vastaanottaa maksuja yhä erilaisimmilla tavoilla, Chatani kertoi.
– Kerran maksettavan pelilevyn lisäksi malleiksi löytyy esimerkiksi kuukausimaksu tai yksittäisistä peliesineistä veloittaminen. Uskoisin, että erilaiset maksutavat tuovat mukanaan myös erilaisia pelitapoja, hän pohdiskeli.
Viimeksi marraskuussa SCE:n johtaja Kaz Hirai kertoi yhtiön harkitsevan maksullisia palveluita. Lausunnosta nousseen kohun myötä hän kiirehti kuitenkin painottamaan, että maksupalveluita suunnitellaan nykyisten ilmaisten palveluiden rinnalle.
Kommentit
Saa melkolailla tulla ominaisuuksia l...
Saa melkolailla tulla ominaisuuksia lisää, että vapaa-ehtoisesti "kultatilistä" maksaisin euroakaan.
Asiasta tietenkin voi olla montaa mieltä, mutta esimerkiksi party-ominaisuus ja universaali voicechat ei ainakaan minua saa maksamaan senttiäkään..
Kyseiset ominaisuudet on saatava ilmaiseksi.
Servereiden juoksevia kulujakin voitaisiin järkeistämällä säästää, kaikenmaailman SingStar Viewerit ovat loppupeleissä kuitenkin todella turhia resurssisyöppöjä..
Hui, minä niin vierastan niitä kuukau...
Hui, minä niin vierastan niitä kuukausimaksuja. Johan se tuntuu siltä että on pakko pelata kaikki vapaa-aika ettei vaan senttiäkään menisi hukkaan. Myisivät vaan kaiken maailman irto krääsää, sotapeleihin pyssyjä, autopeleihin autoja tai vaikka bensiiniä mutta ei kk maskuja kiitos.
Minä voisin kyllä maksaa party-ominai...
Minä voisin kyllä maksaa party-ominaisuudesta ja universaalista voicechatista, niin hieno juttu ne on mun mielestä. En vaan pysty pelaamaan PSN:ssä ilman niitä. Nytkin meikä idlaa ja syö, kolme pelaa Call of Dutya, yksi Assassin's Creediä ja yksi seikkailee Fablen maailmassa. Kaikki jutellaan paskaa ja hauskaa on. :) Tosin noi pitäisi kyllä saada ilmaiseksi. Onneksi Livestäkään ei tule maksettua kuin 30€/13kk.
Kaikki vaan maksulliseks!
Kaikki vaan maksulliseks!
Taitan siirtyä takaisin xboxin puolel...
Taitan siirtyä takaisin xboxin puolelle jos tämä uutinen pitää paikkansa.
Xboxilla en aikoinaan netissä pelannu...
Xboxilla en aikoinaan netissä pelannut sen maksullisuuden vuoksi, ja voi olla että seuraavassa sukupolvessa (jossa saa maksaa varmasti kaikkien konsolien nettiominaisuuksista) siirryn jälleen ainoastaan yksinpelien pariin.
Maksulliset lisäpalvelut eivät sinäns...
Maksulliset lisäpalvelut eivät sinänsä haittaa, mikäli niillä ei ole merkittävää vaikutusta itse verkkopelaamiseen. Siellä pitää vain taitojen ratkaista, ei paksun lompakon. Rahastaminen voidaan hoitaa piilohintoina näissä myytävissä lisähärpäkkeissä; kuten skinit, lisämäpit tai vaikkapa Homen lemmikit. Toivottavasti Sony ymmärtää pysyä näissä raameissa.
"autopeleihin autoja tai vaikka bensi...
"autopeleihin autoja tai vaikka bensiiniä"
haha :D
Jos Sony alkaa veloittamaan kaikista ...
Jos Sony alkaa veloittamaan kaikista nykyään ilmaisistakin nettipeli ym. ominaisuuksista kuukausimaksua, alan toki maksamaan niitä, mutta samalla Sony laskee omaa kynnystäni hankkia myös kilpaileva konsoli.
Omalla kohdalla nettipelaaminen on kuitenkin kohtalaisen isossa osassa. Yksinpelaamiseen kuuluu suurin osa ajasta, mutta klaanimatsit ym. ovat sellaisia, etten voi niitä pois jättää.
Itse ostan noin yhden röökiaskin joka...
Itse ostan noin yhden röökiaskin joka toinen päivä 8eroon pitäs tottakai päästä) ja maksan siitä askista joka kerta suunnilleen saman verran kuin maksan Boksin kultajäsenyydesä kuukaudessa. Jos saatte PS3:selle vielä paremman varkkopalvelun en näe mitään syytä miksette voisi muutamaa euroa kuukaudessa laittaa sen eteen rahaa. Suhteellisuuden taju olisi joskus poikaa.
Periaatteet romukoppaan.
Maksullisuus tulee, se on satavarma. ...
Maksullisuus tulee, se on satavarma. Ei SONY -eikä Microsoft- ole mikään hyväntekeväisyysyhdistys, tavoitteena on ansaita rahaa ja ne ansaintamallit tulee varmasti löytymään. Jos maksamalla saa toimivamman paketin ja laatua sinne, missä sitä kokee tarvitsevansa, ei se ole mikään ongelma. Toisaalta, jos maksan jostain, mitä en tarvitse (VidZone, Home etc.), niin kyllä se harmittaa. Bileile on ihan oikeassa niistä periaatteista, kannattaa aina välillä miettiä asioita hieman objektiivisemmin...
Joku tässä uutisessa mättää. Miksi ha...
Joku tässä uutisessa mättää. Miksi harkita asiaa "maskullisia palveluita ilmaisten rinnalle"?
Tarkoittaako, että PSN:ssä ei vielä ole mitään maksullista?
Toisinsanoen jotain sellaista on sonyn päädyssä harkittu jota ei voi ryhtisuorassa sanoa.
Eiköhän ne käytännössä ole jo päättän...
Eiköhän ne käytännössä ole jo päättäneet, että PSN muuttuu kk-maksulliseksi. Koittavat nyt vähän kalastella yleistä ilmapiiriä ja perustella jo valmiiksi kk-maksua. Panttaavat jotain hienoja PSN-ominaisuuksia, joita voidaan sitten tuoda samalla Uuteen Hienoon Maksulliseen PSN:ään. Kuten Rottamopokin jo sanoi, nämä maksulliset aseet jne. ovat jo olemassa, eivätkä sinänsä olisi uusi idea. Sen sijaan kk-maksu olisi.
Maksan kyllä kk-maksun mukisematta, mikäli se hinnoitellaan järkevästi. Jos hinnoitellaan korkealle, maksan mukisten tai sitten vain niinä kuukausina, kun haluan pelata verkossa. Jos hinnoitellaan liian korkealle, pelaan verkkopelini PC:llä.
No Lolliz. Jos pitäisi valita maksull...
No Lolliz. Jos pitäisi valita maksullisen Liven tai maksullisen PSN väliltä, niin Live hands down. PSN:n valtti ollut hinta, joka on juuri ollut sopiva. :)
kunhan ei mennä http://www.penny-arca...
kunhan ei mennä http://www.penny-arcade.com/comic/2009/11/6/ niin itselle sopii,
tosin se mitä nyt on ilmaista voisi myös pysyä semmoisena ja kehittää jotain Premium-tili ratkaisua mistä jotkut haluaa maksaa (skinit jne)
Kommentoijat voisivat lukea sen uutis...
Kommentoijat voisivat lukea sen uutisenkin... kiesus.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi