Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

SquareTrade: Joka kuudes Xbox kärsii ongelmista

Takuupalveluita myyvä SquareTrade laskelmoi Xbox 360 -konsoleista joka kuudennessa esiintyneen ongelmia. Laskelma perustuu amerikkalaisyrityksen asiakkaiden reiluun tuhanteen laitteeseen, joista 16,4 prosenttia ei ole toiminut normaalisti.

Kilpailevien konsoleiden vikaantumisherkkyys on ollut selvästi pienempi, vain kolme prosenttia. Aiheesta raportoi pelisivusto 1UP.

1UPin artikkelin mukaan 60 prosenttia vikaantuneista Xboxeista kärsi yleisestä laiteviasta, josta ilmoitetaan virtapainikkeen ympärille syttyvillä kolmella punaisella valolla.

Viime kesänä Microsoft pidensi yleisten laitevikojen takuuta kahdesta vuodesta kolmeen ja varasi miljardi dollaria huoltokulujen kattamiseksi. Muut viat korjataan vanhan takuukäytännön mukaisesti.

SquareTraden edustaja arvioi, että vikaantumisprosentti voi ajan mittaan nousta, kun laitteet laukeavat jatkuvan rasituksen vuoksi. Toisaalta hän uskoo, että valtaosa vikaantuneista konsoleista sisältää ensimmäisen polven emolevyn.

Internetissä liikkuvien kommenttien mukaan Xbox 360:n uudet emolevyversiot ovat osoittautuneet huomattavasti alkuperäistä luotettavammiksi.

Galleria: 

Kommentit

Vois ostaa ton 360:n nyt kun siitä saa tota falconia.

^^Joita hajoilee niitäkin LIIAN paljon kuin mitä pitäisi...

Silleesti outoa etteivät tutkineet sitä kunnolla aluks. Mutta aika on rahaa

"^^Joita hajoilee niitäkin LIIAN paljon kuin mitä pitäisi..."

Eipä noita falcon piireillä olevia hirveämmin ole hajoillut...ainakaan kovin paljoa niistä ei ole tietoa

Yhtään RRoD-tapausta ei vielä Falconilla ole tavattu täällä KonsoliFINissä.

Eikös hajoamisprosentti pitänyt olla jossain 30-40% tienoilla? Kuis se ny noin alhainen voi olla.

''Yhtään RRoD-tapausta ei vielä Falconilla ole tavattu täällä KonsoliFINissä.''
Luin jostakin, että niissä on silti 10 % hajoavaisuus (taisi olla joku linkki n4g.comissa...)

It be... continues :P

Samaa minäkin kuulin, että falconeita levisi n.10%
Ohan sekin tosin paljon parempi kuin aikaisemmat mallit.

Kaivakaa se linkki sitten niin analysoidaan. Eihän nuo Falconit ole edes olleet kovinkaan kauaa markkinoilla niin miten hemmetissä niistä voidaan vetää mitään 10 %-johtopäätöksiä?

No mutta luotettavampi joka tapauksessa!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi