Juuri pidetty Nintendo Direct -presentaatio keskittyi Wii U:lle ja 3DS:lle saapuvaan Super Smash Bros. -mätkintään. Pelin kummallekin versiolle kerrottiin julkaisuaikataulu, minkä lisäksi tietoa eri pelimuodoista ja hahmoista, myös muutamasta uudesta, jaettiin suuret määrät.
Peliä kehittävän Masahiro Sakurain isännöimä presentaatio paljasti, että Super Smash Bros. saapuu 3DS:lle jo tänä kesänä, kun taas Wii U -pelaajat joutuvat odottamaan "talveen 2014" asti. Kumpaankin versioon lupaillaan paljon sisältöä, joten tämän takia odotus jatkuu vielä tovin.
Mielenkiintoisin osio Directissä keskittyi hahmoihin. Monet aiemmista osista tutut hahmot ovat saaneet uuteen versioon tukun uusia liikkeitä, joten jokaisessa hahmossa on jotain erilaista aiempiin osiin verrattuna. Täysin uutena hahmona tappeluun osallistuu Greninja, Pokémon X- ja Pokémon Y -peleistä tuttu taskuhirviö. Myös Yoshin vahvistettiin palaavan taistelijaksi.
Aiemmista osista tutut kesken otteluiden tapahtuneet hahmomuutokset ovat tiessään, joten The Legend of Zeldasta tuttu Sheik ja Zero Suit Samus ottavat matseihin osaa erillisinä hahmoinaan. Myös Charizard-Pokémon on oma lisänsä taistelijarepertuaarissa.
Eroja eri versioiden välillä ei ole hahmovalikoiman suhteen, mutta kentät ovat erilaiset. Nimikkeen 3DS- ja Wii U -versiot on mahdollista yhdistää jollain tapaa, joka paljastetaan vasta myöhempänä ajankohtana. 3DS-versio pyörii tasaisesti 60 fps -ruudupäivityksellä stereoskooppisena 3D:nä.
Verkkomoninpeli luonnistuu kummallakin versiolla joko tuttujen pelaajien tai täysin tuntemattomien ottelijoiden kanssa. Tuttujen mätkijöiden kesken ottelujen sääntöjä pystyy muokkaamaan mielin määrin, kun taas vieraiden kanssa mätkimiseen on tarjolla kaksi eri moninpelimoodia, joissa käytettävät kentät ja esineiden mukana oleminen matseissa vaihtelevat. 3DS:lle tarjolla on myös Smash Run -moodi, jossa maksimissaan neljä pelaajaa lähtee tutkimaan luolastoa erilaisten hahmojen ominaisuuksia parantavien esineiden toivossa. Viiden seikkailun täyteisen minuutin jälkeen pelaajat ottavat yhteen perinteisemmän mätkinnän muodossa.
Koko presentaation monine lisätietoineen voi katsoa tämän linkin (klik) kautta. Greninjan ja Charizardin paljastamiseen keskittyvä traileri on katsottavissa tämän linkin (klik) kautta.