Nintendon erikoinen Tomodachi Life päästää Mii-hahmot valloilleen kahden viikon päästä. 3DS:lle julkaistava nimike tuo ostajalleen mahdollisuuden jakaa kokemus demon muodossa myös kahdelle kaverille.
Pelin ostaja saa omakseen kaksi latauskoodia tuotoksen Tomodachi Life: Welcome Version -nimellä kutsuttavaan demoversioon. Näin myös muut pelaajat saavat mahdollisuuden tuoda omat Mii-hahmonsa osaksi tuotoksen erikoista maailmaa. Demoversion läpäiseville tarjotaan lisäksi pandapuku, johon oman Miinsä voi sonnustaa.
Tomodachi Life -nimikkeessä pelaajien Mii-hahmot päästetään valloilleen saarelle, jossa ne voivat asioida keskenään monin eri tavoin pelaajan avituksella. Hahmot voivat muun muassa laulaa ja tanssia, keskustella keskenään, tapella sekä tunnustaa rakkautta toisilleen. Näistä asioista viimeisintä ei tosin voi nähdä kahden samaa sukupuolta olevan Miin välillä, mitä Nintendo joutui pahoittelemaan julkisesti asiasta nousseen myrskyn takia.
Mii-hahmojen elämä on laiffia kesäkuun 6. päivästä alkaen, jolloin Tomodachi Life ilmestyy myyntiin.