Uutisoimme viime lokakuussa huhuista, joiden mukaan Rocksteady-studio kehittelisi vielä yhtä Batman: Arkham -sarjan peliä. Tuoreet huhut jatkavat samalla linjalla, mutta kasaavat päälle huomattavasti lisää.
Aivan ensimmäisenä on todettava, että kyseessä ovat varmistamattomat tiedot, jotka ovat väitteiden mukaan lähtöisin testaajien suunnasta. Virallista tietoa Rocksteadyn seuraavasta nimikkeestä saadaan siis vielä odottaa.
Batman: Arkham Crisis -nimellä kutsuttava nimike on vuotojen mukaan ollut kehitteillä kaksi vuotta. Virallinen julkistus olisi tietojen perusteella maaliskuussa, kun taas itse julkaisu ajoittuisi lokakuulle.
Batmanin vastaan asettuisi aiemmissakin huhuissa pyörinyt Pöllöjen hovi -ryhmittymä (eng. Court of Owls). Tarinassa pöllöteemaisen organisaation hyökkäys Batmania, Bruce Waynea ja Gothamia saa aikaan kaaoksen, mistä myös pelin nimi juontuu.
Nimikkeen tarina olisi tietojen mukaan jaettu kahteentoista tunnin mittaiseen osaan, jotka tarjoavat monimutkaisemman juonen kuin aiemmat osat. Sivutehtävät olisivat niin ikään dramaattisen erilaisia, sillä jokaiseen saa kulutettua noin kolme tuntia per kappale. Vuotaja kertoo myös, että edellisissä peleissä kerätyt Arvuuttajan pystit on korvattu 31 monimutkaisella haasteella.
Itse tapahtuma-alueena toimivan Gothamin lupaillaan olevan 1,7 kertaa Grand Theft Auto V:n karttaa isompi. Vuorokaudenaikojen kerrotaan vaihtuvan luonnolliseen tapaan, minkä lisäksi Batmobile ei ole enää lepakkoisen miehen kulkuvälineenä. Paikasta toiseen liikkumiseen sekä toisinaan myös jelppinä taisteluun käytettäneen Batwing-lentokonetta.
Pelaamaan päästään kuuleman mukaan yhteistyössä toisen pelaajan kanssa, mutta ei päätarinassa. Tämä huvi on vuotajan mukaan rajoitettu vain sivutehtäviin ja erilaisiin haasteisiin.
Kuinka paikkansa nämä huhut sitten pitävät? Siitä ei ole vielä varmuutta, mutta uuden Batman-pelin työstämisestä on huhuttu jo tovi. Myös Pöllöjen hovi -ryhmittymä on ollut näissä puheissa mukana. Huhujen kumoamista eivät auta jokunen hetki sitten verkkoon päätyneet konseptikuvat Batmanista taistelemassa Hovin käyttämien Talon-tappajien kanssa. Yksi näistä kuvista on nähtävissä tämän uutisen ylälaidasta.